Kolumnissaan (LK 15.8.) pääkirjoitustoimittaja Petteri Holma kommentoi haastatteluani ekokatastrofin seurauksista (HS 7.8.) perin ongelmallisella tavalla.
Haastattelussani arvioin, että parlamentaaristen järjestelmien merkitys tulee heikkenemään, koska ne eivät kykene hillitsemään ympäristöongelmia. Näin voi käydä joko siksi, että jokin muu järjestelmä hoitaa homman paremmin tai koska ekokatastrofin aiheuttamat kriisit tekevät parlamentaarisesta päätöksenteosta mahdotonta.
Tästä Holma vetää kummallisen johtopäätöksen, että vastustaisin demokratiaa. Ilmeisesti sekaannus johtuu siitä, että toimittaja sotkee ”parlamentarismin” ja ”demokratian”.
Demokratia tarkoittaa lukuisia erilaisia päätöksentekomalleja talonvaltauskomiteoista luostarisääntöihin. Yhdistävänä tekijänä on ihmisten laaja osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon.
Parlamentarismi taas on kansallisvaltioiden viime vuosisatoina omaksuma edustuksellisen demokratian muoto. Siis yksi mahdollinen tapa harjoittaa demokratiaa. Eikä edes erityisen ihanteellinen – itse asiassa parlamentarismia arvostellaan länsimaissa useammin demokratiavajeesta kuin liiallisesta demokratiasta.
Edellisen lisäksi Holma sekoittaa tekstissään tavoitteen ja skenaarion. Kyseisessä haastattelussa esitin avoimen listan vaihtoehtoisia kehityskulkuja ekokatastrofin kiihtyessä. En ottanut kantaa skenaarioiden toivottavuuteen, vain niiden todennäköisyyteen.
Jotenkin Holma tästä silti päättelee, että Kontula haluaa totalitarismia, kutsuen väitettään ”valistuneeksi arvaukseksi”. Itse käyttäisin pikemminkin määritelmää ”kategoriavirhe”.
Olen koko urani, johdonmukaisesti ja poikkeuksetta, vastustanut vallan keskittymistä. Monituhatsivuisesta tuotannostani ei löydy lausetta, joka tukisi toimittaja Holman arvailua totalitarismin haikailustani. Ilmeisesti Lapissa on uutisista pulaa, kun toimittajan pitää niitä itse keksiä.
Epäselväksi Holman tekstissä jää myös, mihin perustuu väite Kontulasta ”anarkistien väsymättömänä puolustajana”. Haastattelussa kerron vain aikomuksestani kirjoittaa anarkismista. Oletus anarkismin ja diktatuurien yhtäaikaisesta sympatiseerauksesta kertoo lähinnä vakavista puutteista toimittajan aatehistoriallisessa sivistyksessä.
Kaiken kaikkiaan taannoinen haastatteluni käsitteli sitä, miten ekokatastrofi muuttaa lähivuosikymmeninä radikaalisti myös pohjoisen ihmisten elämää. Nyt jos koskaan lappilaiset tarvitsisivat toimittajia, jotka kunnioittavat totuutta ja kykenevät selkeään ajatteluun.