EU-jäsenyyden olisi luullut havahduttavan Suomen lainsäätäjät ja kunnat panostamaan Euroopan pääkielten, saksan, ranskan, italian ja espanjan opetukseen. Niitä tarvitaan, jos mielii menestyä sisämarkkinoilla ja kilpailla tasapäisesti EU-viroista. Koska näin ei ole menetelty, kansallinen kielivaranto on romahtanut ja rajoittuu enimmäkseen pelkkään englantiin ja ruotsiin.
Orpon hallitus on ollut vaitonainen suunnitelmistaan korjata retuperällä olevaa kielikoulutusta. Toivoa antaa Anna-Maja Henrikssonin tulo opetusministeriksi. Hän tuskin tyytyy Li Anderssonin perintönä tulevaan yhden viikkotunnin lisäykseen yläkoulun ruotsin opetukseen. Pakollisen opetuksen lisääminen ei motivoi, eikä nosta B1-ruotsin osaamistasoa.
Koska rkp:lle on tärkeää turvata ruotsinkieliset palvelut, Henriksson ryhtynee tehostamaan ruotsin opetusta. Sopiva väline siihen on lakialoite, jolla kunnat velvoitetaan tarjoamaan ruotsia valinnaisena pitkänä kielenä (A1-kieli) heti alakoulun 1. luokalta englannin ja Euroopan suurten kielten rinnalla. Ruotsinkielisten palveluiden varmistamiseksi riittänee, että 10–15 prosenttia ikäluokasta valitsee pitkän ruotsin. 85–90 prosenttia opetuksesta jää jaettavaksi muiden kielten kesken.
Sama kuuden kielen kielipaletti voidaan sitten tarjota myös vapaaehtoisina A2-kielinä 4. luokalla ja B2-kielinä 6. luokalla. Kun jokainen opiskelee kahta valitsemaansa kieltä koko oppivelvollisuuden ajan, toteutuu EU:n suositus kahden vapaavalintaisen, itselle vieraan kielen hyvän taidon saavuttamisesta. Näin kielivarantomme voi kohentua jo 12 vuodessa. Panostamalla myös maahanmuuttajien kotikielten ylläpitoon kasvaa kansallinen kielipotentiaali vielä lisää.
Miten kansallisen kielivarannon korjaaminen on mahdollista toteuttaa ottaen huomioon kuntien erilainen koko, koulujen lukumäärä kunnissa ja erilaiset resurssit? Talouden osalta voidaan ottaa mallia sote-rahoituksesta, jossa valtio vastaa rahoituksen riittävyydestä. Opettajavajetta voidaan paikata etäopetuksella ja keikkaopettajilla.
Jotta edes kolmen tai minimissään kahden kielen valinnaisuus voisi toteutua jokaisessa kunnassa, tulee ryhmäkoossa voida joustaa yhtäläisesti, olipa opetuskieli suomi tai ruotsi. Näin yhdenvertaisuus toteutuisi myös tältä osin. Toivomme hallituksen paneutuvan esittämäämme malliin kansallisen kielivarannon korjaamiseksi ja kansalaisten käynnistävän kotikunnissaan keskustelun koulujen kielitarjonnan lisäämiseksi.
Kirjoittaja on Yksikielisen Suomen Puolesta ry:n hallituksen jäsen.