-

MAURI

Tasan 40 vuotta sitten riehunut Mauri-myrsky sai nimensä historiaan. Hirmumyrskyn nopeudella puhaltanut tuuli aiheutti tuhoja, joista osaa ei ole peittänyt edes aika. Keräsimme lukijoiden muistoja, miten myrsky heidän elämäänsä vaikutti.

Tilaajille
Tilaajille

Katot rullaantuivat, puut kaatuivat, aallot löivät laivojen yli ja veneet upposivat. Syyskuun 22. päivä vuonna 1982 oli monelle lappilaiselle ikimuistoinen päivä – eikä vain hyvässä mielessä. Yllä oleva kuva on otettu Kemin sisäsatamassa 22. syyskuuta 1982.

Rein Mainman, Tervola: Lähdin myrskyssä merelle verkkoja hakemaan

"Olin vuonna 1982 nuori poika, 15-vuotias. Kun myrsky iski, ajelin koulusta mopolla Kemistä Keminmaahan. Kun pääsin kotiin, isä odotti ovella pukeissa. Hän sanoi, että lähdetään hakemaan verkot pois mereltä. Meillä oli iso, kuusimetriä pitkä puinen avovene. Aallot löivät, mutta isä vain puksutteli merta kohti. Hän varmasti näki, että minua jännitti, mutta sanoi vain, ettei meillä ole huolta, kyllä puuvene aina kelluu.

Lue Digiä 1 kk _vain 1 €_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.