Useat mediat uutisoivat tiistaina, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle. Tieto on herättänyt järkytystä maailmalla.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen strategian pääopettaja, everstiluutnantti Christian Perheentupa uskoo, että kyse on ensisijaisesti Yhdysvaltojen ulkopoliittisesta viestinnästä.
– Yhdysvaltojen kohdalla on varmasti kyse myös omalle kotiyleisölle viestimisestä, että nyt on ryhdytty toimiin asian suhteen.
Perheentupa kuitenkin huomauttaa, että Yhdysvaltain hallitus ei vielä tiistai-iltapäivään mennessä ollut vahvistanut mediatietoja. Tämän vuoksi tiedot tuen keskeytyksen laajuudesta ovat vielä epätarkkoja.
Uutistoimisto Bloombergin puolustusministeriön virkamieslähteen mukaan jäädytysmääräys koskisi kaikkia Yhdysvaltain sotatarvikkeita, joita ei ole vielä toimitettu Ukrainaan. Niihin lukeutuvat myös lentokoneissa tai laivoissa jo kuljetuksessa olevat sekä Puolassa kuljetusta odottavat tarvikkeet.
Zelenskyin asema kyseenalaistetaan
Ukrainalle uutinen sotilaallisen tuen keskeyttämisestä luo Perheentuvan mukaan sotilasstrategisella tasolla entistä enemmän epävarmuutta.
– Kyllä se varmaan osaltaan lisää Ukrainan halua päästä jonkinnäköiseen lopputulemaan tässä tilanteessa eli kohti tulitaukoa, hän pohtii.
Yhdysvallat on aiemmin vaatinut, että Ukraina järjestää vaalit vuoden loppuun mennessä. Yhdysvaltojen mukaan tarve vaaleille korostuu, mikäli Ukraina sopii aselevosta Venäjän kanssa lähikuukausina.
Yhdysvaltain presidentin kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Mike Waltzin mukaan sodan lopettaminen edellyttäisi alueellisia myönnytyksiä Ukrainalta sekä Venäjän myönnytyksiä turvallisuustakuista.
Venäjän näkökulmasta päätös tuen keskeyttämisestä lisäisi Perheentuvan mukaan etenkin informaatiovaikuttamiseen liittyviä operaatioita.
– He pyrkivät varmasti kyseenalaistamaan presidentti Volodymyr Zelenskyin asemaa ja hänen osaamistaan. Mutta vaikutuksia taistelukentän tasalle on tällä hetkellä vaikea arvioida, hän toteaa.
Ei välittömiä vaikutuksia
Operatiivisella sodankäynnin tasolla Yhdysvaltojen vetäytyminen sotilaallisesta tuesta ei Perheentuvan mukaan näkyisi kuitenkaan välittömästi sotatantereella.
– Ei ukrainalaisilta tavara välittömästi lopu, vaikka päätöksen vaikutukset olisivat laajojakin.
Päätös saattaisi kuitenkin vaikuttaa operatiiviseen toimintaan sotatoimien suunnittelun osalta nopeastikin.
– Sotilaallisten operaatioiden suunnittelijat joutuvat huomioimaan tämän varsinkin erilaisten kriittisten järjestelmien osalta. Jos täydennyksistä esimerkiksi jonkin kaukovaikutteisen asejärjestelmän ohjuksien osalta ei ole varmuutta, kyllä se lisää kynnystä niiden käyttämiselle.
Muun muassa sotilastiedusteluun ja ilmatorjuntaan liittyvä tuki Yhdysvalloilta on Perheentuvan mukaan ollut Ukrainalle tärkeää. Hän kuitenkin toteaa, että ulkopuolisena on vaikea arvioida, mitkä asiat Yhdysvaltojen tuesta ovat olleet Ukrainalle sodassa kaikkein kriittisimpiä.
Yhdysvallat on ollut Ukrainan tärkein sotilaallinen tukija siitä saakka, kun Venäjä aloitti laajan hyökkäyssotansa Ukrainassa yli kolme vuotta sitten.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi tiistaina Ukrainan olevan valmis allekirjoittamaan mineraalisopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi hän sanoi haluavansa saada asiat kuntoon Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.
Mineraalisopimus oli alun perin määrä allekirjoittaa viime perjantaina Valkoisessa talossa. Sopimus jäi tekemättä, kun Zelenskyin ja Trumpin tapaaminen ryöstäytyi ilmiriidaksi median edessä.
Aiemmin tiistaina Ukrainan pääministeri Denys Shmyhal kertoi, että Ukraina on valmis allekirjoittamaan Yhdysvaltojen vaatiman mineraalisopimuksen milloin vain.