Kauppakamareiden osaajakyselyn perusteella yritysten suurin huoli ammatillisessa koulutuksessa kytkeytyy nuorten perustaitoihin, työelämäosaamiseen ja työkykyyn. Yritykset toivoisivat, että nuorilta uskallettaisiin jo koulun penkillä vaatia enemmän ja että läsnäoloa edellyttävää lähiopetusta olisi riittävästi.
Tämä edellyttää oppilaitoksilta paitsi resurssia, myös uusia strategioita toimia niiden nuorten kanssa, joilla opiskelukyky on hyvin heikko.
Erityisesti viime vuosina ammatilliset oppilaitokset ovat pystyneet kehittämään elinkeinoelämän tarpeisiin suuntautuvaa jatkuvaa oppimista, mikä on auttanut yrityksiä osaamisen murroksen edessä melko turbulentteina aikoina. Tarjonta on kasvanut, opiskelijamäärät lisääntyneet, vuoropuhelu oppilaitosten ja yritysten kanssa parantunut.
Nyt julkista rahoitusta leikataan juuri jatkuvaan oppimiseen suuntautuen. Hallitus on katsonut, että niukkenevat julkiset varat olisi viisainta käyttää erityisesti koulutustasoa nostavaan koulutukseen, mutta samalla on jäänyt ratkaisematta, miten jatkuva oppiminen tulisi jatkossa hoitaa.
Haasteena on, että samalla kun julkista rahaa vähennetään, ei ole avattu reittejä yksityiselle rahalle paikkaamaan. On aika kummallista, että korkeakouluilla on jo pitkään ollut mahdollisuus järjestää avointa korkeakouluopetusta, mutta ammatilliselle puolelle tätä mahdollisuutta ei ole suotu.
Tilauskoulutuskin on rajattu tutkintojen osalta vain EU/ETA-maiden ulkopuolelle tuotettavaksi eikä lukukausimaksuja ole voitu periä. Valmennuksia voi ostaa, mutta tutkintoja saa ilmaiseksi riippumatta siitä, kellä niille olisi suurin tarve.
Julkista rahaa jatkuvaan oppimiseen tarvitaan jatkossakin, jottei siitä tulisi vain harvojen etuoikeus. Pienten yritysten edellytykset hankkia ja ostaa koulutusta ovat rajalliset, eikä työttömän henkilön voi olettaa ostavan tuhansien eurojen koulutuskokonaisuutta. Jos oppilaitos tarjoaa hyvin räätälöityä koulutusta yritysten tarpeisiin, tulisi voida kehittää malleja, joissa julkinen ja yksityinen jakavat rahoitusvastuuta.
Yksi malli tähän voisi olla esimerkiksi alueelliset toimialapoolit, jotka koordinoisivat jatkuvan oppimisen hankintaa, tarjontaa ja rahoitusta alueellisena yhteistyönä ja neuvottelisivat rahoituksesta oppilaitoksen, te-alueen ja yritysten kesken. Tällä voitaisiin luoda jatkuvan oppimisen markkinaa, joka kannustaa kilpailemaan laadulla, asiakaslähtöisyydellä ja ketteryydellä, eri intressitahojen tarpeet huomioiden.