Yhteiskuntaamme on pitkään kannatellut vahva järjestötoiminta. Sosiaali-, terveys-, kulttuuri- ja liikuntajärjestöt sekä lukuisat paikallisyhdistykset täydentävät julkisia palveluja, tukevat osallisuutta ja rakentavat yhteisöllisyyttä. Rahoitusleikkaukset vaarantavat sote-järjestöjen perustan.
Leikkaukset tarkoittavat konkreettisesti sitä, että syrjäytymisvaarassa oleva nuori voi jäädä ilman tukiverkkoa, pitkäaikaissairas ilman vertaistukea ja kylä ilman harrastustoimintaa. Yhteiskunnassa, jossa yksinäisyys, mielenterveyden kriisi ja eriarvoisuus kasvavat, järjestöjen merkitystä ei voi vähätellä.
Hyvinvointialueet kamppailevat syvässä talousahdingossa. Sote-kustannukset kasvavat, resurssit ovat rajalliset ja henkilöstöpula uhkaa palveluiden saatavuutta. Järjestöt tavoittavat heitä, joita viralliset palvelut eivät saavuta, ja tuovat arkeen tukea, matalan kynnyksen apua ja yhteisöjä, joissa jokainen voi kokea osallisuutta. Vertaistukiryhmät, kriisipuhelimet, vapaaehtoisten tarjoama apu ja ennaltaehkäisevä toiminta keventävät alueiden kuormaa ja ehkäisevät raskaampien palvelujen tarvetta.
Sote-järjestöillä on valtava osaamispääoma – pääosin sellaista, mitä alueiden perus- ja erityispalveluista puuttuu: erityisasiantuntemusta väkivaltatyöstä, lähisuhdeväkivallan ehkäisystä, päihteistä ja riippuvuuksista, mielenterveysongelmista ja niiden ennaltaehkäisystä, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kotoutumisesta, autismikirjon ja neuropsykiatristen ongelmien tukemisesta, lapsikaappauksista ja perheväkivallan kriisitilanteista.
Jos rahoitusta leikataan, osaamispääoma on vaarassa kadota. Onko meillä varaa menettää osaamista, jota ei voi ostaa markkinoilta, eikä nopeasti rakentaa uudelleen julkisen sektorin sisälle?
Järjestöjen työ myös lisää yhteiskunnan turvallisuutta. Kun heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta, vähenee turvattomuus ja epätoivo, jotka voivat pahimmillaan purkautua väkivaltana, rikollisuutena tai syrjäytymisen syvenemisenä. Turvallisuutta ei rakenneta vain poliisivoimin ja valvonnalla. Turvallisuus syntyy siitä, että ihmisillä on paikka, jossa heitä kuunnellaan, ja jossa he saavat tukea ja he voivat kuulua yhteisöön. Järjestöjen rooli tässä on korvaamaton.
Järjestöjen rahoituksesta leikkaaminen ei ole säästö, vaan sijoituksen tuhoamista. Se heikentää hyvinvointia, lisää kustannuksia ja rapauttaa turvallisuutta. Jos haluamme elinvoimaisen, turvallisen ja inhimillisen yhteiskunnan, järjestöille on turvattava edellytykset tehdä työnsä erityisesti nyt, kun hyvinvointialueet tarvitsevat niiden osaamista ja panosta enemmän kuin koskaan.