Kolme julkisuudesta tuttua ihmistä kertoo lapsuuden ammattihaaveestaan. Entä jos haave olisi toteutunut?
Jari ”Bull” Mentula, kehonrakentaja, Fitfarmin yrittäjä:
”Halusin lapsena vuorikiipeilijäksi. Mummulan pihalla kiipesin soramonttua ylöspäin sellaisena pätikkänä, varmaan ennen kouluikää.
En tuntenut ketään vuorikiipeilijää ja ajattelin, että sellainen ammatti olisi hieno. Silloin ei ollut vielä Veikka Gustafsson valloittanut yhtään vuorta.
Aikuisena en ole todellakaan kiipeillyt vuorilla. En pelkää, mutta minulla ei mitään tarvetta mennä vuorille.
Urani on mennyt nopeasti. Valmistuin kaksikymppisenä sähköasentajaksi ammattikoulusta. Sain hyvät paperit ja heti vakipaikan. Olin töissä kaksi tai kolme viikkoa ja sanoin itseni irti. Se ei vain ollut sitä, mitä halusin.
Tein valmennustöitä ja kehonrakennusta. Tämä on ollut se unelma ja haave, mitä olen yli 20 vuotta saanut tehdä.
Iso käänne tapahtui vasta seitsemän vuotta sitten, kun aloimme tehdä Jutta Gustafsbergin kanssa yhteistyötä.
Nyt en kiellä, etteikö elämäni olisi taloudellisesti hyvällä tolalla. Sitä ennen tein töitä paljon pienemmässä mittakaavassa.
Jos olisin kaksikymppisestä asti tehnyt koko ajan töitä sähköasentajana, olisi varmasti tienannut tähän mennessä enemmän kuin kokonaisuudessaan tässä hommassa. Alussa meni pitkään, ettei tienattu mitään.
Toisaalta olen kilpaillut ja reissannut paljon ulkomailla, saanut kokemuksia, joita en olisi saanut sähköasentajana.”
Pilvi Hämäläinen, Putous-näyttelijä:
”Lapsuuden kodissani ei koskaan eroteltu, mitä pojat ja tytöt voivat tehdä. Opin, että mitä vain voi saavuttaa, jos tekee tarpeeksi töitä.
Päiväkodissa ja koulumaailmassa oli erilaista: poikia ja tyttöjä ohjattiin helposti tiettyihin leikkeihin.
Halusin näyttää, että tytöt, aivan kuten pojatkin, pystyvät mihin vaan. Haaveilin, että minusta tulee maailman ensimmäinen naispuolinen formula 1 -kuski, astronautti tai vuorikiipeilijä.
Ala-asteella aloin tehdä esityksiä luokan edessä. Olen kotoisin Lieksasta, eikä minulle tullut mieleenkään, että näyttelijä voisi olla ammatti.
Vasta kun saman kylän Jari Virmanista tuli näyttelijä, ajattelin, että se on mahdollista. Päätin tehdä töitä niin paljon, että saavutan unelmani.
En ole tullut alalle perusreittiä näyttelijäkoulutuksen kautta. Olen opiskellut Turun taideakatemiassa elokuvaleikkausta ja dramaturgiaa ja teatteri-ilmaisua Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Pääsin teatteritöihin kiinni koe-esiintymisien kautta.
Olen onnellinen, että urani on kulkenut mutkien kautta. Näyttelemisen lisäksi teen myös käsikirjoituksia, joten koulutuksista on ollut hyötyä.
Enää en näe formuloissa järkeä. Olisi ollut hienoa olla ensimmäinen nainen formula ykkösissä, mutta joku varmasti vielä tekee tämän.
Oma reittini tuntuu nyt oikealta. Ei pidä luovuttaa, vaikka tie tuntuu vaikealta.”
