Jää­pal­loi­lus­ta tuli yh­tei­nen kieli

Isänpäivänäkin Pasi ja Joonas Hiltusen keskustelut voivat liittyä yhteiseen harrastukseen. Pasi-isä seisoo Joonas-pojan tavoitteiden takana.

Gränsvallenin jääpallopyhättö on tuttu paikka Joonas (vas) ja Pasi Hiltuselle.
Gränsvallenin jääpallopyhättö on tuttu paikka Joonas (vas) ja Pasi Hiltuselle.
Kuva: Jouni Valikainen

LRK Tornion jääpallojoukkueesta on vaikea kirjoittaa mainitsematta Hiltusia. Isä Pasi Hiltunen nimittää itsensä joukkueen joka paikan höyläksi. Virallisissa papereissa hän toimii joukkueenjohtajana. Pasin poika Joonas on puolestaan noussut joukkueen runkopelaajien joukkoon. Hänet valittiin myös porukan varakapteeniksi. Hiltusten klaania täydentää Pekka Hiltunen, Pasin veli. Pekka  jatkaa joukkueen pelaajavalmentajana.

Puheet kääntyvät Pasilla ja Joonaksella helposti jääpalloiluun, etenkin kun Bandyliigan kauden avauspelit alkavat olla edessä.

– Puhumme paljon jääpalloilusta etenkin pelattujen otteluiden jälkeen. Myös minun oma pelaaminen nousee yhteiseksi puheenaiheeksi. Isältä tulee hyviä neuvoja, miten jonkin asian olisi voinut tehdä ehkä vielä paremmin, Joonas kertoo.

Pasi-isällä on peli- sekä valmentajatausta. Hän on toiminut  Matti Pajusen perustaman LRK:n juniorivalmentajan tehtävän lisäksi Suomen P-15 ja P-17 -joukkueiden maajoukkuevalmentajana. Molemmissa joukkueissa on myös Joonas ollut mukana. Tällä hetkellä Joonas on mukana 21-vuotiaiden maajoukkueen tarkkailuryhmässä. Nuorten valmentajana toimii torniolaislähtöinen Heikki Hyvönen.

–  LRK:n joukkueenjohtajana minun tehtävänäni ei ole puuttua mitenkään valmennusasioihin ja olen tietoisesti pyrkinyt välttämään niitä. Vanhoista valmentaja-ajoista on jäänyt tietynlainen moodi päälle ja keskustelemme Joonaksen kanssa jääpalloilusta hyvässä hengessä. Joonas saa elää omaa urheilijaelämäänsä.

Pasi pelasi LRK:ssa vielä A-nuorissa. Laji vaihtui jalkapalloiluun ja hän pääsi mukaan TP-47:n edustusjoukkueeseen. Outokummussa vuorotyö kävi liian raskaaksi pelaamisen kanssa. Joonas opiskelee ensimmäistä vuottaan Lapin ammattikorkeakoulussa. Hän valmistuu noin neljän vuoden kuluttua sähkö- ja automaatioinsinööriksi.

Isä ja poika Hiltunen ovat luonnollisesti keskustelleet nuoren miehen tavoitteista sekä jääpalloilun että muun elämän suhteen.

– Pitkän tähtäyksen tavoitteena minulla on pelata jääpalloa ammattilaisena Ruotsin Elitserienissä. Ennen mahdollista siirtymistä naapurimaahan aion valmistua insinööriksi, Joonas sanoo.

Pasi on täysin samoilla linjoilla jälkikasvunsa kanssa.

– Olemme miettineet järkevää tapaa rakentaa elämänkaarta. Moni pelaaja on lähtenyt jääpalloilemaan Ruotsiin ilman koulutusta tai ammattia. Onneksi pojalla on pysynyt järki päässä ainakin tähän asti, Pasi naurahtaa.

Joonas ja Pasi löysivät yhteisen harrastuksen, kun Joonas oli vielä lapsi.

– Isä vei minut luistelemaan ollessani neljävuotias. Saman tien syttyi polte jääpalloiluun. Minulla ei ole ollut ikinä sellaista tunnetta, että laji ei kiinnostaisi. Setäni Pekka Hiltunen osti minulle ensimmäiset luistimeni, Joonas muisteli.

Tuskin neljävuotias pojannassikka aavisteli, että hän pelaa Bandyliigaa vielä samassa joukkueessa setänsä kanssa.

Joonas asuu välillä isänsä ja välillä äitinsä luona. Isänpäivän 19-vuotias nuorukainen viettää Pasin uusioperheen kanssa Tornion Putaalla.

– Kahvia ei kanneta enää sänkyyn. Vietämme isänpäivää perinteiseen tapaan, Pasi kertoo.

Pasi ja Joonas Hiltusen isä-poika suhde toimii hienosti ainakin silloin, kun kyse on jääpalloilusta.

Normi isänpäivä
Jouni Valikainen

Näinhän se normaali isänpäivä meni vielä silloin kun lapset asuivat kotona. Aamulla yöpöydälle tuotiin tarjotin, minkä päällä oli maistuva kinkkuleipä tykötarpeineen, kupillinen kahvia ja isänpäiväkortti. Kortteja oli joskus jopa parikin kappaletta ja ne ojennettiin juhlivalle isälle halausten kera. Pieni lahjakin oli monesti mukana. Muutaman kerran paketista löytyi ajankohtaan sopivat lämpimät hansikkaat.

Tarjoilut siirrettiin ilman mukinoita keittiön pöydällä, jotta vahinkoja ei sattuisi makuuhuoneessa. Yleensä tässä vaiheessa lapset olivat siirtyneet omien touhujensa pariin.

Mitä muuta erikoista isänpäivänä tapahtui, kun sitä verrataan tavalliseen sunnuntaihin. Tietenkin vierailu molemmissa pappaloissa. Toisessa paikassa syötiin vielä hieman tavallista juhlavampi päivällinen.

Siinä se pääpiirteittäin oli. Jälleen oli selvitty yhdestä isänpäivästä kuivin jaloin.

En ole juhlaihminen. Tai paremminkin en halua olla juhlan keskipisteenä. Se ei yksinkertaisesti sovi luonteelleni ja tämän ovat huomanneen lapsenikin. Ei ole hirveästi järkeä lähteä Helsingistä tai Oulusta käymään isänpäivän vuoksi Kemissä, jos ei ole muuta tärkeää asiaa. Tietenkin on mukava kuulla puhelimitse onnentoivotukset. Niitäkään ei enää aina tule, vaan onnittelut saa lukea WhatsAppista tai sähköpostia. Se on nykyaikaa.

Meidän isien, jotka eivät arvosta isänpäivää aivan satasen arvoisesti, kannattaa pitää mielessä, että kaikki eivät ole isiä vaikka niin haluaisivatkin olla. Heille isänpäivä voi olla ahdistava tapahtuma.

Onneksi isänpäivä on vain kerran vuodessa. Paljon onnea kaikille isille.