Metsänsuojelu ja -aktivismi on herättänyt laajasti keskustelua. Aktivismista on kirjoitettu sekä ihaillen että vähätellen. Ilmiötä voi tarkastella myös ympäristöaktivistisen nykytaiteen näkökulmasta. Ympäristöaktivistien ja monien pohjoisen taiteilijoiden näkökulma metsä- ja myös kaivoshankesuunnitelmiin rikastaa keskustelua. Aktivismi osoittaa yhteiskunnallisia epäkohtia ja pyrkii vuoropuheluun.
Tutkimustulokset hiilinielujen vähenemisestä ja tavallisina pidettyjen lintujen ja kasvien uhanalaistumisesta motivoivat taiteilijoita ja luontoaktivisteja. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat suoria uhkia koko ihmiskunnalle ja planeetalle. Metsien suojelu ja metsänhoidon kestävyys on olennainen osa paitsi Suomen myös globaalin maailman selviytymistä.
Keski-ikäisinä äiteinä, taiteilijoina ja tutkijoina olemme arvostaen seuranneet nuoria, jotka tiedostavat uhkan laajuuden ja peräänkuuluttavat vaikuttavampia tekoja. Kun yksilön tai pienyhteisöjen valinnat esimerkiksi kuluttajina tuntuvat riittämättömiltä, syvenevään ympäristökriisiin tarvitaan vaikuttamismahdollisuuksia. Elokapina on liike, joka pyrkii konkreettisilla ja väkivallattomilla teoilla vastaamaan tähän haasteeseen.