Kari Kannala kirjoitti Suomen kulkevan omille teilleen paikallisen sopimisen laajentamisessa (LK 8.11.). Hän väitti paikallisen sopimisen laajentamisen olevan kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusten ja EU:n vähimmäispalkkadirektiivin vastaista.
Työmarkkinoilla ei ole sopimuspakkoa. EU:n vähimmäispalkkadirektiivi ja ILO:n sopimukset eivät velvoita ketään tekemään työehtosopimuksia.
Vähimmäispalkkadirektiivi edellyttää vain sitä, että jäsenvaltio luo puitteet työehtosopimustoiminnalle. Valtio tai mikään muukaan instanssi ei voi pakottaa työnantajia, työntekijöitä tai heidän yhdistyksiään tekemään työehtosopimuksia.
Kannala väittää, ettei selvitystä yleissitovuuden kattavuudesta ole. Työ- ja elinkeinoministeriössä on säännöllisesti selvitetty työehtosopimusten kattavuutta. Viimeisimmän selvityksen mukaan työehtosopimusten piiriin kuuluu yleissitovuus huomioiden 89 prosenttia palkansaajista.
Paikallisen sopimisen laajentaminen on tärkeää juuri työehtosopimusten yleissitovuuden ja korkean kattavuuden vuoksi. Nyt laki estää suurta osaa työnantajista ja työntekijöistä sopimaan paikallisesti, vaikka heidän noudattamansa työehtosopimus sen sallisi. Hallituksen esittämä muutos antaisi mahdollisuuden sopimiseen niillekin, joilta se on lailla kielletty. Tämä ei ole ILO-sopimusten vastaista.
Kannala viittaa myös muihin Pohjoismaihin ja Saksaan. Niissä ei tunneta työehtosopimusten yleissitovuutta. Suomen työmarkkinajärjestelmä on kulkenut vuosikymmenet eri teitä. ILO-sopimukset eivät myöskään estä sitä, että liittoon kuulumattomat työntekijät valitsevat itselleen edustajan. Luottamusvaltuutetun valinta on ollut työsopimuslain mukaan mahdollista jo yli 20 vuotta.
Liittoon kuuluvat työntekijät ovat monella työpaikalla vähemmistö. Kannalan kritiikki vaikuttaa siltä, että vähemmistön pitäisi saada päättää enemmistön asioista. Suuri osa työntekijöistä ja -antajista ei kuulu ammatti- tai työnantajaliittoihin.
Esimerkiksi Suomen Yrittäjien jäseninä on noin puolet suomalaisista työnantajayrityksistä. Lainsäädännön ei pidä kohdella työnantajia ja -tekijöitä eri tavalla sen mukaan, millaisiin yhdistyksiin ne kuuluvat.