Lehdessä oli ajatuksia herättävän kolumni, jonka oli kirjoittanut toimittaja Maria Jyrkäs (LK 13.11., "Kenelle kelpaat heikoimmillasi"). Siinä kysyttiin, onko työpaikka työntekijöidensä arvoinen. Yleensähän kysymys kuuluu, onko työntekijä työpaikalle pätevä ja sen lisäksi vielä sopiva.
Jyrkäs on ollut onnekas, että saanut työpaikalla tukea ja ymmärrystä niin työkavereiltaan kuin työnantajaltaan. Sellainen työpaikka on helmi, sillä kaikkialla niin ei ole.
On työpaikkoja, joissa hyvinvointisuunnitelmat elävät vain paperilla. Elämänkriisin tai muun vastoinkäymisen kohdatessa jääkin yksin. Työnantaja ei aina ole tietoinen, mitä työpaikalla puuhataan.
Työpaikka ei ole mikään ilmassa leijuva abstraktio. Työpaikan ja sen olosuhteet tekevät suuressa määrin ihmiset, jotka siellä päivittäin ovat. Esimiehillä on suuri merkitys, ovatko he tasapuolisia ja oikeudenmukaisia. Toisten johtaminen pitää oppia ja osata. Se ei ole pelkkää itsestään lankeavaa luonnonlahjakkuutta.
Joskus omalta pieneltä mukavuusalueelta on haastavaa poistua. Siirtymällä sivuun ja ummistamalla silmänsä voi säilyttää oman nahkansa, mutta työhyvinvointia se ei paranna. Liian pitkään saatetaan katsoa epäasiallista käyttäytymistä.
Todellisuutta ovat huudahdukset surevalle, että on tässä muidenkin läheisiä kuollut tai raskauspahoinvoinnista kärsivälle, että onhan se nyt kumma kun luonnollinen juttu ei onnistu. Toki työntekijät eivät aina ole parhaassa terässä ja sairauslomat seurauksineen rassaavat työpaikkaa, mutta vielä enemmän rassaa, jos työntekijöitä ei ole. Ne kantavat seinät lähtevät, sillä heille on aina kysyntää.
Muistan joskus miettineeni, voiko käytännössä todella yhdistää inhimillisyyden ja tehokkuuden toisen niistä kärsimättä. Olisi helppo sanoa, että tuijotetaan enemmän ihmiseen kuin suoritteisiin, mutta ei se niinkään toimi, jonkun suoritteita on seurattava.
Olisi myös helppo sanoa, että kitketään vain kilpailu, kiire ja kateus työpaikoilta, mutta sekin olisi jo tehty, jos se olisi helppoa. Työpaikalla ei olla tykkäämässä tai viihtymässä, mutta olisihan se bonusta. Tähän voimme itse vaikuttaa vaikka niin, että kohtelemme toisia kuten toivoisimme itseämme työpaikalla kohdeltavan. Vähintä olisi, että emme iske silloin, kun toinen on haavoittunut.