Kuluneen syksyn aikana olen ajatellut paljon ihmisen hyvyyttä, ja mitä tarkoittaa olla aidosti hyvä ihminen. Kun ajattelemme hyviä ihmisiä, mieleemme piirtyvät tietyt ihastuttavat piirteet: ystävällisyys, avuliaisuus ja vastavuoroisuus. Mieleemme jäävät sellaiset ihmiset, joiden seurassa tunnemme itsemme nähdyksi ja kuulluksi. Ihmiset, joita todella kiinnostaa muiden ajatukset. Jotka kyselevät, nauravat ja vieläpä muistavat mitä heille aiemmin on kerrottu.
Hyvyys ei kuitenkaan ole vain ulkopuolelle säteileviä ihailtavia ominaisuuksia tai kyky heittää hyvää läppää. Ihmisen sisäisen hyvyyden syvyys heijastuu tunteissa ja teoissa kanssaihmisiä kohtaan. Jokainen voi kysyäkin itseltään: tunnenko empatiaa myös niitä ihmisiä kohtaan, joita en näe? Välitänkö heistä oikeasti, ja mitä voisin tehdä heitä auttaakseni?
Epävakauden vallitessa sodan ja sorron aikoina, kulkee ihmisen hyvyys käsi kädessä itsensä tarkastelussa. Kääntääkö katse ja sulkeako silmät epäoikeudenmukaisuudelta ja ihmisyyden rikkomiselta, on kysymys, jota kenties ainoastaan etuoikeutetut voivat tehdä. Heidän ei tarvitse koskaan pelätä joutuvansa kiusatuksi, häirityksi tai uhatuksi ihonvärinsä, uskontonsa tai kansalaisuutensa vuoksi.
Voidaan ajatella, että hyvä ihminen haluaa auttaa lähimmäistään, mutta myös lähellä ja kaukana hädässä olevia. Solidaarisuus, myötätunto ja empatia sotien uhria, vähävaraisia tai vähemmistöjä kohtaan ovat ominaisuuksia, jotka toimivat konkreettisen oikeudenmukaisuuden lähtökohtana. Ihmisen ei tulisi koskaan pelätä ilmaista mielipiteitään, hävetä kulttuurista identiteettiään tai joutua yhteiskunnan hylkimäksi.
On oikein käyttää ääntään niiden puolesta, joilla ääntä ei ole, tai on väkivalloin keinoin hiljennetty.
Haluamme uskoa jokaisen ihmisen pyrkivän hyvään, mutta aina pyrkimyksessä ei onnistuta. Toisinaan epäonnistumme. On inhimillistä tuntea uupumusta hyvyyden tavoittelussa, varsinkin kun ympäröivä maailma toisinaan tuntuu niin pahalta.
Ratkaisu ei ole kuitenkaan luovuttaa ja asettua omassa kuplassaan mukavampaan asentoon, vaan pyrkiä toimimaan yhtä hyvin myös vieraita, kuin omia läheisiään kohtaan. Tuntea empatiaa ja osoittaa lähimmäisenrakkautta myös sotien uhreille tai sorretuille vähemmistöille, aivan kuin naapureillemme, ystävillemme tai sukulaisillemme. Kuunnellen ja tukien, ei pilkaten tai väheksyen. Voimme vain omilla teoillamme muistuttaa, miten paljon hyvyyttä maailmassa on.