
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen hyökkääjätähdet Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo olivat esillä kesän mittaan lajin suveen niin olennaisesti kuuluvan siirtomarkkinan myötä. Toisella siirto ei ikinä tullut, toinen sen sijaan vaihtoi maisemaa.
Pukin huhuiltiin liikkuvan pois neljä vuotta edustamastaan englantilaisseura Norwichista, joka putosi viime kauden päätteeksi Englannin kakkostasolle Mestaruussarjaan. Pukki, 32, jatkaa kuitenkin Norwichissa.
– Olihan siinä kaikennäköisiä kyselyitä, mutta ei kenelläkään ollut aikomusta tarjota niin paljon kuin mitä Norwich loppujen lopuksi minusta halusi. Kyllä siinä aika nopeasti tajusi, ettei se (siirto) tule tapahtumaan, Pukki kertoi maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
– Mutta en enää edes ajattele tuota asiaa, se on mennyt ja ollaan Norwichin pelaaja tämä kausi, kun sopimusta on jäljellä. Sitten mietitään tulevaisuuden juttuja taas uudestaan.
Pohjanpalo, 28, sen sijaan siirtyi uuteen osoitteeseen. Saksalaisseura Leverkusenissa pitkään ollut, mutta seurassa lopulta vähälle vastuulle jäänyt ja useita lainasopimuksia muualla pelannut hyökkääjä pelaa nyt Italian kakkostason eli Serie B:n Veneziassa.
– Hyvin on tullut sopeuduttua. Pelit eivät ole lähteneet joukkueella niin hyvin kuin olisi pitänyt, mutta se oli ehkä vähän odotettavissakin. Meillä on paljon uusia ja nuoria pelaajia, se näkyy joukkueessa ja ehkä vähän vielä etsitään toisiamme, Pohjanpalo kertoi Venezian vaisusta alusta kauteen.
– Viime matsissa olin kuitenkin iloinen siitä, miltä meidän pelaaminen näytti. Olen erittäin luottavainen siitä, että kun maajoukkuetauon jälkeen palataan, aletaan saamaan voittoja tilille.

"Yksi paras paikka pelata futista"
Seuraavaksi maalimaakarit hamuavat onnistumisia Huuhkajissa, jotka isännöivät perjantaina Romaniaa ja pelaavat maanantaina Montenegrossa. Kansojen liigan lohkon päätöspelit ovat tärkeitä.
– Nyt on (itselle) tullut Norwichissa muutamat maalit ja muutenkin peli alkanut kulkemaan vähän paremmin, joten hyvillä fiiliksillä lähdetään noihin peleihin. Ja odottavaisin fiiliksin siitä, että pääsee taas olympiastadikalle. Se on yksi paras paikka pelata futista mitä on, Pukki sanoi.
– Joo, odotan minäkin innolla pääsyä Stadikalle pelaamaan. Romania on totta kai paha vastustaja, minulla oli meidän paikat viime matsissa, nyt vaan laitetaan sitten pallot pussiin ja otetaan kolme pistettä himaan, päätti puolestaan Pohjanpalo muistellen vielä kesäkuun kitkerää vierastappiota Romanialle.
Hostikka tuli Taylorin tilalle
Jalkapallomaajoukkue sai ennen kokoontumistaan vielä yhden huonon uutisen. Pohjois-Amerikan MLS-liigan Inter Miamissa pelaava keskikenttämies Robert Taylor ei kykene pelaamaan, ja hänet korvaa joukkueessa HJK:n Santeri Hostikka.
– (Sunnuntaina uutisoitu) Robin Lodin poisjäänti ja Oliver Antmanin tulo hänen tilalleen oli varmaan jo kaikilla tiedossa, mutta jobinpostia tuli vielä viime hetkilläkin. Taylor pelasi sunnuntaina puolisen tuntia (DC Unitedia vastaan), ja takareisi on vaivannut häntä jo pidempään, ja sen puolituntisen jälkeen tuntui, ettei ole nyt käyttökelpoinen maajoukkueessa. HJK:n Santeri Hostikka tuli hänen tilalleen eli 26 pelaajaa on kuitenkin kasassa. Voitontahtoinen nippu koossa, päävalmentaja Markku Kanerva kertoi.
Laitahyökkääjä Hostikka palaa maajoukkueeseen noin puolen vuoden tauon jälkeen. Hän pelasi maajoukkueessa viimeksi maaliskuussa ottelussa Slovakiaa vastaan.
Suomi isännöi Romaniaa Helsingin Olympiastadionilla perjantaina kello 21.45. Montenegron Huuhkajat kohtaa Podgoricassa ensi maanantaina Suomen aikaa kello 21.45.