Keminmaalaisen tiilitalon autotallin ovet ovat selällään auki. Tallista kurkistaa pihalle lännenhattupäinen mies ja toivottaa tulijan tervetulleeksi päämajaan.
Talli on tyypillinen äijäluola, jossa on purkkeja ja purnukoita, vasaroita ja vääntimiä. Tallin perällä on työskentelytila, suurennuslasi, hiomalaite ja kaiken maailman rautaisia tai mitä lie metallisia laitteita.
Mies nappaa käsiinsä vanhan hopealusikan ja alkaa lämmittää sitä kaasutohottimella. Jonkun ajan päästä hanskat tarttuvat normaalia koko luokkaa hieman miehekkäämpiin pinsetteihin, joilla kuuma lusikka siirretään vesipisteelle ja kylmetetään juoksevan veden alla.
Mies istahtaa takaisin työtuolilleen, polkaisee imurin käyntiin ja laittaa vihreän laikkalaitteen pyörimään. Kiillotuslaite huutaa tovin ja sen jälkeen alkaa kolke. Lusikka muuttaa muotonsa sormeen sopivaksi.
Näin vaimon vanha hiihtopalkinto sai uuden elämän sormuksena.
–Olin kerran jossain ulkomailla ja törmäsin kauppaan, missä oli myynnissä uusiokäytettyä hopeatavaraa. Silloin sain ajatuksen, että pistän vaimoni palkintolusikat uusiokäyttöön, Erkki Puotiniemi naurahtaa.
Vaan eipä laittanut vielä silloin, sillä mies unohti koko idean ja keskittyi valmistamaan puukkojaan, joilla hän oli voittanut Suomen mestaruudenkin.
–Monen vuoden päästä törmäsin jälleen uusiokäytettyihin aterimiin ja muistin, että olin aikonut tehdä lusikoista korut rouvalle. Nyt näitä on tullut tehtyä jo puolenkytä vuotta.
Autotallin keskellä on neliön kokoinen pöytä, jolle on asetettu sininen samettikangas. Kankaan päällä on toinen toistaan kauniimpia koruja.
Ruotsalaisista hopealusikoista on tullut pitsikuvioisia sormuksia, perinteisestä ruusulusikasta korusarjoja; on kaulaketjua, korvakoruja ja sormuksia.
Vanha hopeahaarukka on saanut uuden elämän rannerenkaana.
Ei Puotiniemi tekemillään koruilla bisnestä tee, vaikka joskus hän käykin messuilla myymässä tavaraa. Puukkojen ja korujen näprääminen on pelkästään mukava harrastus.
–Jos näitä rupeaisi työkseen tekemään, niin siitähän tulisi stressi ja se ei olisi enää kivaa. Haluan nautiskella elämästä ja pakertaa täällä tallissa silloin kun siltä tuntuu, mies perustelee.
Puotiniemi työskenteli 40 vuotta Postissa suunnittelijana ja on nyt eläkeputkessa. Miehen päivät täyttyvät mitä erilaisemmilla harrastuksilla ja mielenkiinnon kohteilla.
Saattaapa Puotiniemeen törmätä vaikka kunnantalolla, jos sivistyslautakunnan kokous on alkamassa.
Ei mies politikoinnista piittaa, mutta haluaa kehittää kotikuntaansa, sillä maalaisjärjellä minkä omaa.
Välillä mies ottaa kaapista pilailukaupasta hankitun kaljun peruukin ja vetää sen päähänsä, nappaa kitaran käteensä ja iloittelee esiintymislavalla alter egonsa Juicen kanssa.
–Olen pienestä pitäen soittanut kitaraa ja laulanut. Musiikki on aina ollut tuossa rinnalla. Juice tuli kuvioihin, kun kerran pilailimme yksissä juhlissa ja pukeuduin Juiceksi. Sen jälkeen tuli keikkapyyntöjä ja mielellään minä esiinnyn. Se tuo mukavaa vaihtelua arkeen.
On miehellä ollut Hurriganes-showkin. Silloin mies revitteli rokkenrollilla. Siitä Puotiniemi tykkää.
Autotallin ulkopuolella seisoo harmaalla lainapeitteellä peitetty moottoripyörä. Pyörä on peitettynä, sillä mittariin ei ole viimeisen kolmen vuoden aikana pyörähtänyt kuin viisi kilometriä. Ne tulivat tänä keväänä öljynvaihdon yhteydessä.
–Pyörää on kiva silitellä ja siirrellä paikasta toiseen. Kun tuo pyörä on tuossa, minulla on hyvä olla. Mutta jos tuota pyörää ei olisi, minulla olisi ihan hirveä pyöräkuume, mies naureskelee.
Toinen intohimo on kitarat. Niitä talon sisältä löytyy vino pino.
–Syksyllä alkaa kitaranvalmistuskurssi. Aion ilmoittautua sinne. Haluan tehdä Suomi-kitaran, sellaisen kuin Juicella.
Ei Puotiniemi varma ole, että toteutuuko haave. Kitarakurssille kun pääsee vain rajoitettu osallistujamäärä.
–Pitää olla sormi valmiina näppäimillä, kun ilmoittautumiset alkaa. Saa nähdä kuinka äijän käy.
Entä sitten tuo persoonallinen hattu? Mikä merkitys sillä on?
Ei mikään. Se on vaan ihan tavallinen kesälakki, jonka vaimooli ostanut miehelleen.
–Kun kuulin kuinka paljon Anne oli siitä maksanut, olin vihainen. Nyttemmin ajateltuna hyvä hankinta se oli.
Lieripäinen mies palaa takaisin luolaansa.
Viettääköhän tuo mies enemmän aikaa autotallissa kuin kotonaan?
–Ei ole vaimo vielä huomauttanut asiasta, vaikka joskus saatan istua työpäivänkin. Tosin Anne on silloin töissä, eikä tiedä siitä mitään.
