Kun kivunhoidosta säädetään hallinnollisilla päätöksillä, unohtuu helposti, mikä lääketieteen ydin on: inhimillisen kärsimyksen vähentäminen. Hyvinvointialueilla ollaan lopettamassa toistuvan transkraniaalisen magneettistimulaation (rTMS) käyttö CRPS- ja muilta vaikeasta invalidisoivasta kroonisesta kivusta kärsiviltä potilailta Palkon suosituksen perusteella.
Päätös perustuu siihen, ettei tutkimusnäyttö vielä ole “riittävän vahvaa”. Väitämme, että taustalla on se tosiasia, ettei kroonisen kivun tutkimusta juuri tehdä. Ei, vaikka Suomessa on noin 1,6 miljoonaa kroonista kipupotilasta, joista noin 300 000 kärsii vaikeasta kroonisesta kivusta.
Mitä tämä tarkoittaa potilaille, jotka ovat saaneet rTMS-hoidosta ainoan helpotuksen invalidisoivaan kipuun? Heille tämä ei ole tutkimusnäyttöön perustuva kysymys – kyse on siitä, voiko ihminen jatkaa arkeaan ilman jatkuvaa, polttavaa kipua.
rTMS on turvallinen, lääkkeetön hoitomuoto, joka on Suomessa ollut käytössä jo vuosia kipuklinikoilla. Osa potilaista ei hyödy siitä lainkaan, mutta osalle se on kirjaimellisesti ainoa keino selviytyä. Tiedämme tapauksia, joissa potilas on saanut takaisin toimintakykyä ja toivoa juuri tämän hoidon avulla. Silti hallinnollinen linjaus voi nyt katkaista heidän hoitonsa yhdessä yössä.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista velvoittaa järjestämään jokaiselle terveydentilansa edellyttämää hyvää hoitoa. Perustuslaki turvaa riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut jokaiselle.
Eduskunnan oikeusasiamies on linjannut, ettei hoitoa voi evätä pelkästään säästösyihin vedoten. Onko oikein, että nämä periaatteet ohitetaan, kun kyse on kipupotilaista – ihmisistä, jotka jo valmiiksi jäävät yhteiskunnassa helposti näkymättömiin?
Edustamme CRPS-potilaita ja kroonista kipua sairastavia. Sanomme suoraan: hallinnolliset päätökset eivät saa ohittaa lääketieteen tarkoitusta eikä potilaan perusoikeuksia. Kivun lievittäminen ei ole luksusta vaan välttämättömyys. Kyse on ihmisoikeuksista. Kun potilaan ainoa toimiva hoito viedään pois, kyse ei ole yhdenvertaisuudesta vaan julmuudesta.
Nyt tarvitaan keskustelua, päätöksenteon avaamista ja ennen kaikkea potilaiden kuulemista. Kysymmekin päättäjiltä: miten on mahdollista, että byrokratia voi mennä inhimillisen kärsimyksen vähentämisen edelle?