Hiihtokeskusten ja ohjelmapalvelualan yritysten, kuten koira- ja moottorikelkkasafareiden, työehtosopimusneuvottelut ovat olleet tuloksettomat. Neuvottelijoina ovat olleet Matkailu- ja ravintolapalvelut ry (Mara) ja Palvelualojen ammattiliitto (Pam).
Molempien alojen sopimuskaudet päättyvät tuloksettomien neuvottelujen vuoksi 31. lokakuuta. Viime syksyn työehtosopimusten mukaan toisen sopimusvuoden palkkaratkaisut olisi pitänyt saada maaliin 23. lokakuuta mennessä.
Maran tiedotteen mukaan osapuolten näkemykset ratkaisusta ovat huomattavan kaukana toisistaan. Maran mukaan syynä ovat kunta-alan ylisuuret palkankorotukset, jotka "ovat sotkeneet myös yksityisten alojen työehtosopimusneuvottelut ja saattaneet yksityisten alojen työntekijäliitot vaikeaan asemaan".
– Lähes kaikki hiihtokeskus- ja ohjelmapalveluyritykset ovat yrittäjien tai yrittäjäperheiden omistamia, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo tiedotteessa.
– On täysin mahdoton yhtälö, että kovassa kansainvälisessä kilpailussa olevat hiihtokeskus- ja ohjelmapalvelualat pystyisivät maksamaan lähellekään samansuuruisia korotuksia kuin kunta-ala.