Helsingissä opiskellessa ikävöin pohjoista, metsien ja hiljaisuuden takia. Tykästyin kaupungin jugend-kortteleihin, rantamaisemiin, laveaan kulttuuritarjontaan.
Pääkaupunkiseutu on koko Suomen esikuva. Viime vuosina on tullut ikävä kyllä uutisia, jotka eivät sen mainetta rakenna.
Helsingin kaupunkiorganisaation palkkasotku alitti monta rimaa. Toimiiko pormestarimalli, kun kuntalait on rakennettu riippumattoman viranomaisvalmistelun ja poliittisen päätöksenteon varaan?
Lehdet kertovat muumioituneista vainajista, jotka on löydetty kuukausien kuluttua. Vanhusten hoivan surkeus ja päiväkotien henkilöstön vähyys puhututtavat, toki myös muualla Suomessa. Kätilöt ja synnyttäjät valittavat ruuhkien armottomuutta vauvatehtailla.
Nopea uudisrakentaminen ja kaavoitus tuottavat ongelmia. Radan varrella näkee rumia mehiläispesiä, jonne uusia asukkaita houkutellaan ja asutetaan.
Koulushoppailu huolettaa. Segregaation eteneminen puistattaa, samoin jengiväkivalta ja maahamme joutuneiden kehno kotouttaminen.
Aikamme ongelmista purevin lienee yksinäisyys, sillä Helsingissä arvellaan asuvan 170 000 yksinäistä eli lähes Lapin asukasluvun verran. Yksinäisyys tuntuu riipivän enemmän kasvukeskuksissa kuin maaseudulla, jolla naapurin asiat tiedetään liiankin hyvin, hyvässä ja pahassa.
Asumisen ja kulkemisen hinta ovat Helsingissä korkeita. Ydinkeskusta tyhjenee. Työvoimapula piinaa. Tampere ja Turku imevät festariväkeä, Hartwall-areena tököttää hiljaisena.
Helsinki sai erityiskohtelun sote-uudistuksessa. Syy jäi monelle soteveteraanille arvoitukseksi. Oliko helsinkiläisiä kansanedustajia kyllin suuri joukko vastustamaan muutosta? Pitää seurata, onnistuuko kaupunkivetoinen sosiaali- ja terveydenhuolto muun maan aluevaltuustovetoista paremmin.
Kun nuoriso riehui Haukilahden ostarin parkkihallissa, tuli mieleen tiedostavalla 1970-luvulla tehty nykysilmin hupaisa dokumentti, Kaksi Haukilahtea. Siinä vertailtiin köyhän Kuhmon ja varakkaan Espoon haukilahtelaisten elämää. Kuhmon Haukilahdesta kotoisin oleva kertoi hipsineensä koulubussipysäkiltä metsän kautta yhden välin eteenpäin, ettei joutuisi kameraryhmän saaliiksi ja samalla köyhyyden mannekiiniksi.
Lienevätkö nykyiset Kuhmon haukilahtelaiset tasapainoisempia kuin espoolaiset? En tiedä.
Toivon pääkaupunkiseudun selvittävän ongelmansa. Sen menestys ei ole Lapilta pois. Vai onko median antama kuva liian ankea?
Kertovatko ongelmat koko Suomen tilasta? Kärjistyvätkö ongelmat, kun juuriltaan tempaistut ihmiset tokkautuvat samaan paikkaan?
Pitäisikö työvoiman liikkuvuuden himon asemasta pyrkiäkin muuttorauhaan, liikutella työpaikkoja eikä ihmisiä? Vai toivotetaanko hesalaiset tervetulleeksi pohjoiseen? Täällä olisi tilaa, hiljaisuutta, luonnonrauhaa. Ja töitä.
Kirjoittaja on metsänhoitaja.