Sodankylä vastaanotti ensimmäiset kiintiöpakolaisensa huhtikuussa 2017. Neljä syyrialaisperhettä asettui asumaan lahjoitushuonekaluin sisustettuihin vuokra-asuntoihin.
Yhdessä niistä asuu kolme syyrialaissukupolvea: aleppolaiset Mahmoud Sbahi, 31, ja Walaa Nahhas, 23, ovat rakentaneet uutta elämää Sodankylässä 3-vuotiaan tyttärensä Cileinin sekä Cileinin 67-vuotiaan isoäidin Wahba Babinsin kanssa.
Ennen saapumistaan perhe tiesi Suomesta vain vähän: Nokia ja puuteollisuus, vaihtuvat vuodenajat, peruna. Nyt Sbahi ja Nahhas osallistuvat kunnan tarjoamaan kotoutumiskoulutukseen. Halu oppia suomen kieli, saada töitä ja tutustua paikallisiin on kova.
– Opiskelemme suomea päivittäin kahdesta kolmeen tuntia vielä kotonakin, Sbahi kertoo.
Kuntakin kotoutuu
Kotoutumisen tavoitteena on, että maahanmuuttajalla on tarvittavia tietoja ja taitoja arjessa selviämiseen ja toimeentulon hankkimiseen. Vastaanottaessaan pakolaisia kunta sitoutuu edesauttamaan tätä kotoutumista.
Sodankylän maahanmuuttokoordinaattori Sanna Ijäs kertoo, että kotoutuminen on kaksisuuntaista.
– Samalla, kun tulokkaat opettelevat uuden kielen ja kulttuurin, myös paikallisten on sopeuduttava perheiden läsnäoloon.
Siispä kiintiöpakolaisten kotouttaminen alkoi jo ennen perheiden saapumista tiedottamalla kuntalaisille uudesta tilanteesta mahdollisimman paljon.
Pienessä kunnassa perheet tulevat nopeasti tutuksi eri palveluissa. Ijäs kertoo, että apteekista osataan soittaa maahanmuuttopalveluihin silloin, kun asioinnissa on epäselvyys.
– Meidät on otettu hyvin vastaan. Täällä voi luottaa siihen, että paikallisilta uskaltaa kysyä apua, Sbahi kertoo.
Kieli vie työhön
Kiintiöpakolaisen saapuessa tehdään alkukartoitus kielitaidosta sekä työelämä- ja muista valmiuksista sekä kotoutumissuunnitelma. Tämän jälkeen hän osallistuu kotoutumiskoulutukseen, johon esimerkiksi kielenopetus kuuluu.
Kotouttamisaika on kolme vuotta ja se alkaa perusasioista: tutustutaan kuntaan ja sen palveluihin, täytetään lomakkeita ja katsotaan, että toimeentulomahdollisuudet ovat selvillä. Kielenopiskelu alkaa usein latinalaisten aakkosten opettelusta ja peruslukutaidon kehittämisestä.
Pienen kunnan etu on se, että suuren arabiankielisen yhteisön puuttuessa suomen kieltä on pakko käyttää päivittäin. Sbahi kertookin suomeksi, että heillä on saunavuoro illalla.
Kotouttamiskoulutuksen päämäärä on valmistaa työelämään tai koulutukseen. Syyskuussa edessä onkin työharjoittelu.
– Menen jo toista kertaa työharjoitteluun kampaamoon. Tavoitteenani on päästä ammattikouluun kampaajakoulutukseen, Nahhas kertoo iloisena.
Sbahin huonekaluverhoilijan ammatti puolestaan vaihtuu öljyisiin jakoavaimiin.
– Suomessa automekaanikkona saa paremmin töitä. Haaveenani on perustaa oma yritys.
Palvelut riippuvat iästä
Sbahin ja Nahhasin ollessa koulussa arkipäivät ovat kielitaidottomalle Babinsille yksinäisiä, kun muita samanikäisiä arabeja ei kunnassa ole. Hän on oikeutettu peruspalveluihin, mutta kotoutumiskoulutuksen yläikäraja on 65-vuotta.
Iloa arkeen tuovat kaksi samanikäistä suomalaisnaista, joihin Babinsi on tutustunut.
– Istumme yhdessä tee- tai kahvikupposen ääressä ja he opettavat minulle suomen kielen sanastoa, Babinsi kertoo hymyillen.
Sbahi vie äitiään kävelyille ja perhe on tukena niin paljon kuin voi. Hän ja Ijäs kuitenkin harmittelevat sitä, että Etelä-Suomen kasvukeskukset olisivat tarjonneet tälle paremman elämän.
– Me muut olemme nuoria ja pärjäämme. Äidilleni kotoutuminen on kuitenkin ollut haastavaa, Sbahi kertoo.
– Etelässä ikäihmisille on paremmin palveluita tarjolla, Ijäs kertoo.
Perheen kuopus Cilein on haastatteluhetkellä päiväkodissa. Nahhas ja Sbahi ovat tyytyväisiä kunnan tarjoamiin varhaiskasvatuspalveluihin, mitkä mahdollistavat kotouttamiskoulutuksen ja helpottavat työllistymistä.
– Olemme toiveikkaita Cileinin tulevaisuuden suhteen. Lapsi omaksuu suomen kielen hyvin nopeasti, Nahhas kertoo.
Ei kiire pois
Syyrialaisperheen elämä ei ole enää sama kuin Aleppossa. Suurkaupunki vaihtui pikkukylään, helteet pakkaseen ja kesän hyttysiin, kieli arabiasta suomeen. Yhteisö ympäriltä katosi.
Sbahi ja Nahhas kaipaavat ystävyyssuhteita omanikäistensä kanssa. Arjen asioinnissa, kuten terveyspalveluissa, byrokratia on joskus haastavaa. Kuitenkin perhe on saanut Sodankylässä jotain, mitä heillä ei ole ollut vuosiin – turvallisuuden tunteen.
– Aleppossa ovet piti pitää visusti lukossa ja äitini ja tyttäreni pelkäsivät. Turkissa minut ryöstettiin. Suomi on turvallinen maa, Shbahi kertoo.
– Sodankylä on ihanan rauhallinen kylä, Nahhas sanoo.
Pienessä kunnassa kotouttaminen voidaan tehdä yksilöllisesti ja tiiviissä vuorovaikutuksessa. Tämä huokuu Ijäksen välittömästä kanssakäymisestä syyrialaisperheen seurassa.
Sodankylän neljästä syyrialaisperheestä lähtöaikeita on Ijäksen mukaan vain yhdellä.
– Ongelma ei ole siinä, etteikö perhe viihtyisi täällä. Perhe kaipaa ystäviään Etelä-Suomessa. Siksi kannatan uusien kiintiöpakolaisten vastaanottamista.
Sbahi-Nahhas-Babinsin perheellä ei ole kiire pois.
– Haluamme kasvattaa tyttäremme, ja toivottavasti jonain päivänä myös poika, täällä. Olemme valmiita muuttamaan jos työ sitä vaatii, mutta nyt suunnitelmissa on jäädä, Sbahi kertoo.
Kiintiöpakolaisten kotouttaminen Lapin pienissä kunnissa on pääosin onnistunut hyvin, Lapin ely-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Anne-Mari Suopajärvi kertoo. Vuosi sitten kiintiöpakolaisia vastaanottaneesta seitsemästä kunnasta pois muutettiin vain Pelkosenniemeltä ja Enontekiöltä. Tervolassa, Ylitorniolla ja Sallassa otetaan vastaan uusia kiintiöpakolaisia syyskuussa.
Onnistumisen avain pienissä kunnissa on nopea pääsy palveluiden pariin, kykeneväisyys yksilölliseen kotouttamiseen sekä kanssakäyminen paikallisväestön kanssa. Lisäksi kotoutumiskoulutus onnistuttiin järjestämään kunnissa paikan päällä.
–Huonekalulahjoitusten määrän perusteella voisi olettaa, että tulokkaat ovat kuntalaisten puolesta tervetulleita, Ylitornion pakolaisohjaaja Anne Hasa kertoo.
Tervolan pakolaisohjaaja Eija Numminen uskoo uusien perheiden vastaanottamiseen vaikuttaneen se, että se edesauttaa edellisten kiinnittymistä kuntaan. Lisäksi esimerkiksi kotoutumiskoulutuksen järjestäminen paikan päällä on mielekkäintä, jos ryhmäkoko on tarpeeksi suuri.
Suopajärven mukaan vastaanottamisesta sovittaessa yksi puheeksi noussut asia oli kuntien ikärakenteen nuorentaminen. Hänen mukaansa esimerkiksi lakkautusuhan alla oleva päiväkotiryhmä on voinut jatkaa toimintaansa, kun on saatu oppilaita.
–Käsittääkseni valtio on korvannut kotouttamiskulut melko kattavasti. Kunnan panokseksi jää asenneilmapiirin työstäminen sekä kotouttamispalveluiden järjestäminen käytännössä.
Sodankylän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Heikkisen mukaan kunta ei vastaanota tänä vuonna uusia kiintiöpakolaisia, sillä "määrän sijasta halutaan panostaa laatuun".
–Tilanne on nyt hyvin hallussa. Arvioimme vastaanottamisen tarpeen vuosittain.