
Euroopassa syksy on vienyt koronavirustartunnat uusiin ennätyksiin. Monessa maassa tartuntoja on tällä viikolla todettu enemmän kuin ensimmäisen aallon huipussa viime keväänä.
Näin on muiden muassa Italiassa, Saksassa, Tshekissä ja Venäjällä. Eurooppalaisten tartuntoja on nyt keskimäärin kolmannes koko maailmassa todetuista.
Asiasta kertovat muun muassa Reuters, BBC ja Deutsche Welle.
Italia kuuluu maihin, joihin koronavirus iski keväällä kaikkein kipeimmin. Nyt uusia tartuntoja kerrottiin tulleen päivässä yli 7 300, mutta testejäkin tehdään ainakin kuusi kertaa enemmän kuin keväällä.
Saksassa kerrottiin torstaina 6 638 uudesta tartunnasta, mikä oli yli 300 enemmän kuin aiempana ennätyspäivänä maaliskuussa.
Liittokansleri Angela Merkel vetosi keskiviikkoiltana nuoriin, jotta nämä pärjäisivät "ilman joitain juhlia nyt, jotta saisivat hyvän elämän huomenna ja sen jälkeen".
Muiden muassa Saksa, Englanti ja Ranska ovat tähän asti pitäneet koulut auki.
Saksassa poliittiset päättäjät pohtivat parhaillaan, pitäisikö joulun ja uuden vuoden lomaa pidentää tartuntojen kuriin saamiseksi.
Hollanti sulki keskiviikkona baarit ja ravintolat, mutta pitää koulut auki.
Britanniassa sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on jälleen nousussa ja kevään kenttäsairaaloita valmistellaan käyttökuntoon.
Lontoolaiset eivät saa lauantaista alkaen tavata muita kuin samaan talouteen kuuluvia.
Ranskan suurkaupunkeihin öinen liikkumiskielto
Myös Ranskassa uusien tartuntojen määrä on noussut nopeasti.
Presidentti Emmanuel Macron ilmoitti, että lauantaista alkaen suurkaupunkeihin astuu voimaan liikkumiskielto öisin. Liikkumiskielto alkaa klo 21 ja jatkuu kuuteen asti aamulla.
Se on voimassa neljä viikkoa Pariisissa, Marseille'ssa, Lyonissa, Lille'ssa, Saint-Etiennessa, Rouenissa, Toulouse'ssa, Grenoble'ssa ja Montpellierissa.
Kiellon rikkomisesta saa 135 euron sakon.

Macron perusteli keskiviikkoiltana valtakunnallisella tv-kanavalla, että kiellon tarkoituksena on pysäyttää väliaikaisesti "juhlat, 50 tai 60 ihmisen ilonpidot, koska valitettavasti ne toimivat tartunnanlevittäjinä".
Pariisin alueen johtaja Valérie Pécresse kehotti tekemään etätöitä ainakin kolmena päivänä viikossa.
– Se todella vähentää ihmisten ja myös viruksen liikkumista, Pécresse sanoi.
Useimmat Euroopan maat höllensivät koronarajoituksia kesällä. Keväällä ensimmäinen tartunta-aalto ja sen johdosta tehdyt rajoitukset tekivät hallaa taloudelle.
Tshekki sulki koulut ja baarit
Koronavirus leviää Euroopan maista eniten nyt Tshekissä. Uusia tartuntoja kerrottiin keskiviikkona olevan ennätysmäärä, yli 9 500.
Maassa suljettiin koulut ja baarit keskiviikkona.

Pääministeri Andrej Babis ilmoitti, että ensi viikonloppuna koronapotilaille perustetaan omia vuodeosastoja sairaaloiden ulkopuolisiin tiloihin.
Lisäksi toimenpiteitä peruutetaan, jotta saadaan sairaalapaikkoja covid-19-taudin hoitamiseen.
Puolassa koulutetaan lisää sairaanhoitajia. Maassa kerrottiin uusien tartuntojen ennätysmäärästä keskiviikkona, 6 526.
– Olemme katastrofin partaalla, immonologi Pawel Grzesiowski sanoi.