EU:n aluepolitiikan merkitys vahvistui ratkaisevasti 1992 Lissabonin huippukokouksen päätöksillä. Yhteisten sisämarkkinoiden syntyminen ja integraation syventyminen edellyttivät puuttumista jäsenmaiden ja niiden alueiden suuriin kehityseroihin.
Vuodesta 1993 aluepolitiikalla onkin ollut EU:n menoissa merkittävä sija. 2014–20 ohjelmankaudella siihen käytettiin 356 miljardia euroa eli 37 % unionin menoista. 2021–27 luku on 378.
EU:n komission mukaan politiikka on ollut onnistunutta ja jäsenmaiden väliset kehityserot ovat supistuneet. Tämä on totta, kun tarkastellaan 2004 jälkeen unioniin liittyneiden Itä-Euroopan maiden kehitystä muihin EU-maihin ostovoimakorjatulla bkt:lla mitaten. Toinen tavoite on kehityserojen kaventaminen jäsenmaiden sisällä. Tässä EU on epäonnistunut. Juuri Itä-Euroopassa erot alueiden välillä ovat kasvaneet valtavasti.
Monien Itä-Euroopan suurten keskusten alue-bkt on kasvanut osin juuri aluetuen vauhdittamana. Samaan aikaan monen itäisen EU:n NUTS-II alueen kehitys on jämähtänyt paikoilleen. Alue-bkt on heikoimmillaan vain yksi neljäsosa suurten keskusten lukemista. Tilanne on lähes yhtä huono Italiassa ja Espanjassa.
Koko Itä-Eurooppa on EU:n koheesioaluetta. Valtaosassa alue-bkt jää alle 75 %:n EU:n keskiarvoon verrattuna. Tällä perusteella EU tukee niitä massiivisesti.
2014–20 suurin saaja/asukas oli Viro – 404 euroa/asukas/vuosi. Euroissa eniten sai Puola, yli 11 miljardia. Suomen saanto oli 41 euroa/asukas. Pohjois- ja Itä-Suomessa se oli 90–120 ja Varsinais-Suomessa 13 euroa.
Miksi näin suuria tukia saavat alueet eivät kehity juuri lainkaan? Siksi, että tukia on käytetty myös keskusten tukemiseen.
EU on ottanut käyttöön lisäksi uusia tukivälineitä. Ne vinouttavat entisestään alueiden välistä kehitystä. EU:n elvytyspaketti (750 miljardia), työllisyyspaketti (100), React-EU (47,5) ja ilmastososiaalirahasto (65) kohdentavat tukensa liki yksi yhteen aluerahojen kanssa. Yhteensä EU myöntää alue- ja elvytystukia lähes 1 500 miljardia euroa muutaman vuoden aikana.
Tukien alueellinen keskittäminen vie EU:ia entistä vauhdikkaammin tulonsiirtounionin suuntaan. Espanja ja Italia saavat avustusmuotoisia alue- ja elvytystukia 3–7 vuodessa noin 120 miljardia, Puola 106 miljardia. Lisäksi ne saavat lainoja. Suomen saanto on noin 3,6 miljardia. Maksamme tuista runsaat kolme kertaa enemmän.
Molempien tukimuotojen sekä alue- että elvytystukien käyttöä EU:n komissio pyrkii ohjeistamaan ja valvomaan. Käytännössä saajamaat käyttävät niitä aika vapaasti alue-eroja kasvattavalla tavalla. Tukien käyttö ei liioin kohenna EU:n heikkoa kilpailukykyä.