Lapin sota -teemalehdessä kerrottiin evakkotaipaleestani. En malta olla lisäämättä kahdeksan vuoden evakkotaipaleeseen mukaan jatkokertomusta ”ensirakkaudesta”, joka oli sekä romanttinen että surullinen. Olin luvannut ennen Ruotsista lähtöä Mamma Linnean, Pappa Kjellin ja Margaretan luota Suomeen, että aikuisena palaan ja otan Margaretan vaimokseni. Asia konkretisoitu, se taisi olla vuosi 1963, kun Mamma Linnea ja Margareta tulivat luoksemme vierailulle kotikaupunkiini Tornioon. Pappa Kjell oli kuollut.
Vierailu oli kaikin puolin miellyttävä. Vierailun lopuksi Margareta, viehättävä nuori nainen, kutsui minut heidän kesämökilleen Öölannin saarelle lomanviettoon kanssaan. En toki ollut unohtanut lupaustani, mutta jänistin ja petin lupaukseni. En lähtenyt. Tästä lupauksen pettämisestä on jäänyt elinikäinen trauma. Muita traumoja ei evakkotaipaleelta jäänytkään.
Tässä rakkaustarinassa on myös toinen syvästi inhimillinen puoli, joka ”kirkastui” minulle, kun kirjoitin evakkotaipaleestani muistelman kesällä 2024. Mamma Linnea oli rakastunut minuun kuin omaan poikaansa, ja minusta luopuminen oli varmasti vaikeaa. Margaretan synnyttyä hän keksi mahdollisuuden saada minut takaisin perheeseen. Se tapahtuisi vävypoikana.
Ehkä koko ajatus siitä, että olin luvannut palata ja ottaa Margaretan vaimokseni, olikin hänen keksimänsä. Margaretan tullessa uskoin vahvasti siihen, että minä olin luvannut. Kuitenkin taustalla lienee ollut mamma Linnean usko ja toivomus, että minusta ja Margaretasta tulisi onnellisia yhdessä. En ole ollut yhteydessä Margaretaan ja Mamma Linneaan heidän vierailunsa jälkeen. Nyt se painaa mieltä.