Enontekiön ääniharava Elli-Maria Kultima ajaa työkseen taksia.
Kuva: Pekka Aho
Enontekiöllä valtuustosta noin puolet uudistui, sillä valtuustoon nousee yhdeksän uutta valtuutettua.
Keskusta nappasi samalla valtapaikkansa takaisin, sillä kun sillä viime kaudella sillä oli kolme valtuustopaikkaa, niitä on nyt kuusi. Sitoutumattomilla on 17-henkisestä valtuustosta viisi paikkaa.
Kokoomuksen entinen kolme valtuustopaikkaa säilyi entisellään, samoin kuin kristillisdemokraattien yksi paikka.