Poissa. Käsikirjoitus Avi Heikkinen, ohjaus Arttu Haglund. K 12. 91 minuuttia. Pääosissa Panu Tuomikko, Eeva Putro, Julia Hemmilä, Seppo-Ilmari Siitonen, Tommi Korpela. Kriitikon kouluarvosana 8.
Avi Heikkinen sai huomiota esikoissarjakuvallaan Valotusaika. Erikoinen toteutus — valokuvista muokatut kuvat — oli perusteltu: päähenkilö löytää kameran, jolla pystyy zoomaamaan menneisyyteen.
Myös Poissa oli alun perin sarjakuvaksi kaavailtu, nyt ei tosin loikita ajassa vaan tilassa. Ohjaaja Arttu Haglund tarttui tarinaan ja työsti tiimeineen elokuvan kymmenen vuoden aikana käytännössä nollabudjetilla, 20 000 eurolla.
Lopputulos on harvinainen: fiksu suomalainen spefielokuva, joka ei tavoittele taivaita, mutta onnistuu kertomaan simppeliydessään vakuuttavan tarinan.
Panu Tuomikko on Matti, jokamiesduunari ja perheenisä, joka alkaa teleporttailla hallitsemattomasti — ensin muutaman kilometrin päähän, lopulta maailman ääriin.
Eeva Putro Teija-vaimona kuvaa tarkasti heittelehteviä tunteita miehen muututtua arvaamattomaksi: hän kieltää, alistuu ja koettaa ottaa ohjat omiin käsiin. Mainio Julia Hemmilä koskettaa perheen tyttärenä, joka alkaa oireilla isän jatkaessa katoiluaan.
Muut henkilöt tukevat tarinaa melko onnistuneesti. Vain lääkäri-appiukko (Seppo-Ilmari Siitonen) jää yksioikoiseksi tympeilijäksi, vaikka loppupuolella kuvaa muistetaan hieman täydentää.
Teleporttailu rinnastuu moneen tavallisempaan perhe-elämää ja työtä hiertävään seikkaan: intohimoiseen harrastukseen, päihderiippuvuuteen, silkkaan välinpitämättömyyteen.
Kalsean arjen ja yliluonnollisen yhdistäminen tuo mieleen John Ajvide Lindqvistin kirjoihin pohjautuvat elokuvat, kuten vampyyritarinan Ystävät hämärän jälkeen.
Elokuvassa on kaikuja myös suuremmista klassikoista, joissa päähenkilö ajautuu kammottavalla tavalla vääjäämättä irralleen muusta ihmiskunnasta: Kärpänen-filmatisoinneista ja Jack Arnoldin elokuvasta Mies joka kutistui.
Kuvauksesta vastaava Markus Tynskä sitoo harmaansinisellä värimaailmalla yhteen välillä aika silppuista kuvamateriaalia.
Martti Anttilan musiikissa sellot ja noise yltyvät välillä turhankin dramaattisiksi, mutta enimmäkseen horrorhenkinen äänimaailma täydentää mukavasti maanläheisiä kohtauksia.
Poissa on saanut melko ristiriitaisia arvosteluja, eikä se kaikkiin varmasti kolahda. Minulle se oli yksi elokuvavuoden positiivisista yllätyksistä.