Asun nyt toista kevättä Songan metsässä. Rovaniemen keskustaan on 48 kilometriä matkaa, ensimmäinen katuvalo tulee vastaan 15 kilometrin jälkeen ja lähikauppaan pääsee autolla puolessa tunnissa.
On ollut parantavaa ja rauhoittavaa päästä asettumaan ja juurtumaan yhteen paikkaan. Koen, että olemassaolollani on täällä merkitystä. Olen oikeassa paikassa. Kuluneen talven aikana olen opetellut tulen teon, ylläpitämisen ja hyödyntämisen taitoja. Olen kokeillut leipoa ruispaloja, hapanjuurikeksejä, mallasleipää ja kampanisuja ensimmäistä kertaa. Pari viikkoa sitten ostin sukkapuikot, katsoin opetusvideon ja aloin neuloa elämäni ensimmäistä sukkaa. Tällä viikolla mieheni kanssa raivasimme tuulen kaatamia kuusia metsästä, poistimme niistä oksat ja kuorimme ne. Meillä on suunnitelmissa rakentaa niistä sänky ja eteiseen hylly.
Valmistuin lukiosta yli kolme vuotta sitten. Olin väsynyt, uupunut, ahdistunut, hämmentynyt 19-vuotias tuore ylioppilas. En voinut hyvin. Kuitenkin, yhtäkkiä olin vapaa. Joulukuussa sain lakin päähän ja tammikuussa matkasin Portugaliin keskelle eukalyptusmetsää pieneen omavaraiseen yhteisöön, jonka löysin vapaaehtoistyösivustolta. Se oli ehkäpä paras paikka, johon olisin voinut päätyä siihen aikaan. Kolmen kuukauden kuluttua matkani jatkui Ranskaan maaseudulle. Kesäkuun alussa palasin Suomeen.
Aloin nähdä ihmisen elämän mahdollisuudet uusin silmin. Voisin elää hyvin suorittamatta virallisia opintoja. Voisin elää aidossa yhteydessä ympäröivään maailmaan, sen eläviin kasveihin, olentoihin ja toisiin ihmisiin. Voisin oppia juuri niitä taitoja, joilla on tällä hetkellä merkitystä. Voisin keskittyä olennaiseen ja päästää irti turhasta.
Tuoreen nuorisobarometrin mukaan eniten paineita kokevat 20–24-vuotiaat naiset. Voin ymmärtää miksi. Meiltä odotetaan paljon muuta ja enemmän, kuin mihin meidät on luonnollisesti tarkoitettu. On kuitenkin olemassa vapaus järjettömistä paineista ja odotuksista. On olemassa elämä, jota ei tarvitse jatkuvasti paeta. Tunnen silti itseni usein osaamattomaksi ja heikoksi, mutta en tunne ponnistusteni menevän enää hukkaan. Juuri niissä haasteellisissa hetkissä tapahtuu todellista oppimista ja kypsymistä.