Sitä tulee 42 vuotta, kun vanhempani erosivat 1980-luvun alussa. Siihen aikaan eroperheestä tulevaa katsottiin pitkin nokkavartta. Minäkin koin voimakasta syrjintää lähipiirissäni monessa elämänvaiheessa.
Varsinkin pienenä aloin aistia, että olen ulkopuolinen. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta jokainen kohtalotoveri, joka on kokenut samaa, tietää mitä tarkoitan. Se oli kaikenlaista nälvimistä muiden sukulaisten kuullen, olin kuin ilmaa heille.
On eräskin tapaus, josta edesmennyt isoäitini kertoi. Biologisen isäni uusi puoliso oli kieltänyt olemassaoloni eväten näin minun isä-tapaamisen kun olin pieni. Tämä jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Kaikenlaista juttua sain tietooni toisesta vanhemmasta myöhemmällä iällä lisää, kuten sen, etten ole ainoa perijä eronneen isäni puolelta. Tämän sain kuulla ala-asteiässä. Tästä en koskaan puhunut muille. Vasta parikymmentä vuotta sitten aloin tajuta, että voisin löytää sukulaisia, joita en ole ennen tavannut.