Olihan se yllätys. Minua oli ennakolta varoiteltu, ettei sitä kukaan saa, ei varsinkaan ensikertainen.
Siksi olinkin lievästi järkyttynyt, kun eläkevakuutusyhtiö ilmoitti, että minulle on myönnetty osa-aikainen työkyvyttömyyseläke. Tosin vain määräajaksi, mutta kuitenkin.
Vaikka myönteinen päätös oli myönteinen yllätys, silti se herätti monenlaisia tunteita. Ensimmäiseksi tuli helpotus. Nyt minun ei tarvitse enää saikata sairauslomien, sairauspäivärahojen eikä muidenkaan työaikajärjestelyjen kanssa. Päätös rauhoitti tulevaisuuden joksikin aikaa.
Seuraavaksi minua alkoi nolottaa. Eläkeläinen ja tässä iässä, kuulosti tosi nololta. Muut määritelmät eli osatyökyvyttömyyseläkeläinen tai määräaikaisen osakuntoutustuen saaja eivät olleet yhtään hohdokkaampia.
Päinvastoin päässäni vahvistui mielikuva rammasta hylkiöstä, joka oli lujaa vauhtia laskettelemassa työelämän ulkopuolelle. Samalla minua harmitti antaa taas kerran yksi erävoitto sairaudelle.
Kolmanneksi iski syyllisyys. Miksi juuri minulle annettiin osatyökyvyttömyyseläke? Olin lukenut internetistä ja lääkärikin ennakkoon varoitteli, että sen saaminen on todella vaikeaa.
Mietin ja kuulostelin kroppaani, että olenkohan nyt varmasti tarpeeksi kipeä, että täytän kaikki eläkkeen edellytykset. Vaikka omat kivut jylläsivät aivan kohtuullisen kovaa, niin tunsin syyllisyyttä, kun luin kipukroonikosta, joka oli hakenut työkyvyttömyyseläkettä turhaan jo yhdeksän kertaa.
Kun olin saanut kaikki tuntemukseni märehdittyä ja lähipiiriltä vakuuttelut siitä, että "et sie sitä päätöstä turhaan saanut", niin rauhoituin. Asiasta alkoi löytyä myös uusia hyviä puolia.
Arjessa statukseni muuttumista kokoaikaisesta työläisestä osatyökyvyttömyyseläkeläiseksi ei juuri huomannut, sillä olin harjoitellut uutta elämänvaihetta Kelan osasairauspäivärahalla puoli vuotta.
Teen töitä maanantaista keskiviikkoon. Niinä päivänä en jaksa lisäksi muuta kuin käyttää koiraa pissalenkillä.
"Ylimääräisinä" vapaapäivinä olen yrittänyt antaa itselleni luvan olla sairas eli saan levätä niin paljon kuin siltä tuntuu. Siksi saatan torstaina vetäistä kahdetkin päikkärit.
Jo lyhytaikaisen kokemukseni perusteella osa-aikainen työkyvyttömyyseläke tuntuu järkevältä systeemiltä. Se antaa meille "pikkuvikaisille" mahdollisuuden sekä jatkaa työelämässä että ylläpitää jäljellä olevaa terveyttämme.
Monissa tapauksissa määräaikainen osatyökyvyttömyyseläke merkitsee myös työkuvan uudelleentarkastelua. Kun kaikkia entisiä töitä ei aiempaa lyhyemmässä ajassa ehdi tehdä, niin hommia on joko karsittava tai muutettava.
En ymmärrä, miksi osatyökyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä on tehty niin vaikeaa. Sen vaihtoehtona ei ole täysiaikaisessa työssä hymyissä suin jatkava työntekijä, vaan joko kokoajan tai tämän tästä sairauslomalla oleva umpikipeä ja -väsynyt puurtaja. Usein lopputuloksena on kokolailla raato ihminen, jonka ainoaksi vaihtoehdoksi jää kokoaikainen työkyvyttömyyseläke.