Ei pel­käs­tään pyyn­ti­nai­sia – Veit­si­luo­don Ka­la­pai­kal­la uis­ken­te­lee kook­kai­ta kir­jo­lo­hia

-
Kuva: Jouni Valikainen

Ainoastaan kuuden asteen tammikuinen pakkanen ja lähes tuuleton keli olivat houkutelleet kuivaniemeläiset Airi Ikosen ja Sanna Hiltusen ajelemaan oman harrastuksensa pariin eli pilkille aina Veitsiluodon Kalapaikalle saakka.

Reissu oli ensimmäinen Veitsiluodon Kalapaikan tämän talven jäille, mutta se ei ollut hukkareissu. Saantinaisten kassissa oli jo ennen odotettua kahvipaussia läheisellä laavulla yli puolentoista kilon kirjolohi ja mukavan kokoinen ahven.

– Kirjolohi tuli ootto-ongella, jossa oli tahna syöttinä. Ahven tarttui leechiin, Sanna Hiltunen kertoi.

Ootto-onki ilmoitti tärpistä kilikellon äänellä. Osassa onkia käytetään lippua, joka nousee pystyasentoon tärpin osuessa kohdalle.

– Tuon yhden ylös nousseen kirjolohen lisäksi olemme onnistuneet karkuuttamaan kaksi isoa kalaa. Toinen kaloista veti siiman poikki, Airi Ikonen harmitteli.

Naiset olivat jääneet pilkille altaalta laskevan puron lähettyville. Kävelymatkaa parkkipaikalta oli noin sata metriä. Jäätä oli loppiaisen jälkeen 30 senttiä.

– Tässä oli vanhoja reikiä, joten ajattelimme, että siinä voi olla kalaa, naiset totesivat.

Ikonen ja Hiltunen ovat kokeneita pilkkijöitä. Tänä talvena he ovat pilkkineet Kuivaniemen merialueen edustalta ahvenia.

– Päivä ei ole pilalla, vaikka kaloja ei niin paljon nousisikaan jään päälle. Ulkoilu jää muuten vähäiseksi, jos ei tulisi lähdettyä pilkille.  Ei se saalis, vaan fiilis. Onhan tässä koko ajan sellainen jännitys päällä, että mistä kalan löytää. Työasiat eivät tule mieleen, kun istuu pilkillä, Airi Ikonen kertoi.

Eikä pilkkiminen ole pelkkää istumista. Pilkkijöillä on mukana akkuporakoneeseen liitettävä kaira ja kaksi vara-akkua, jotta uusien reikien teko olisi vaivatonta. Airi Ikonen näyttää sormeaan ja sanoo, että akkukairan kanssa pitää olla varovainen. Hänen kinttaansa tarttui edellisenä talvena kairaan kiinni ja sormea piti operoida lyhyemmäksi.

Veitsiluodon kalapaikkaa hoitaa Veitsiluodon Kalamiehet. He huolehtivat, että jään alla uiskentelee pyyntikokoisia kaloja.

– Istutimme joulukuun alussa pilkkijöitä varten altaaseen kolmesataa kiloa kirjolohta. Niiden keskipaino oli 1,4 kiloa. Kesän jälkeen Kalapaikalle on jäänyt isoja kaloja, jotka voivat katkoa pilkkijöiden ongista siimat, Veitsiluodon Kalamiesten puheenjohtaja Pekka Rajala kertoo.

Seuran pilkkikisojen virallinen kausi alkaa helmikuun lopussa. Jos koronarajoitukset helpottavat kymmenen hengen kokoontumisia, niin tammikuun lopussa seura järjestänee ensimmäiset kilpailut.

– Jo viime keväänä meiltä jäi puolenkymmentä pilkkikisaa pitämättä, mutta järjestimme sen sijaan tavallista enemmän sulan veden kilpailuja. Ensi vuoden isoin tapahtuma Kalapaikalla on SM-lohipilkit, Pekka Rajala sanoo.

Talven innokkaimpia pilkkiöitä oli loppiaisviikolla kokoontunut myös Kemin sisäsataman rantaa. Yleisimmät saaliskalat siellä ovat ahven, särki ja kiiski. Tuurilla ja taidolla pilkkiin voi tarttua myös hauki tai matikka.

Jos on kiinnostunut vain arvokalojen pilkinnästä, niin silloin yhdeksi vaihtoehdoksi tulee Arppeenlampi. Runkauksen luonnonpuiston läheisyydessä sijaitsevaan Arppeenlampeen on istutettu vuosikymmenten ajan lohikaloja. Mielenkiintoiseksi lammen tekee se, että koskaan ei voi tietää mikä kala oli kiinnostunut pilkistä. Lammesta saantimiehet tuovat kotiin kirjolohta, taimenta, harjusta tai siikaa. Ahven kasvaa lammessa luonnonvaraisena. Lampi on Arppeenlammen Eräkeskuksen hoidossa.