Britannian pääministeri Andy Burnham kertoo, että Britannia ja Yhdysvallat valmistelevat uutta puolustukseen liittyvää tekoäly-yhteistyötä. Burnhamin mukaan hankkeen tavoitteena on suojella Britannian kriittistä infrastruktuuria.
Burnham ilmoitti asiasta YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa pitämässään puheessa Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä.
Burnham sanoi myös, että G20-maat pyrkivät luomaan kansainväliset standardit tekoälylle. Hänen mukaansa yhteisillä standardeilla varmistettaisiin, että tekoälyä kehitetään turvallisesti.
– Voin tänään ilmoittaa, että tekoäly tulee olemaan Britannian puheenjohtajuuskauden keskiössä, Burnham sanoi puheessaan.
Britannialla on ensi vuonna G20-ryhmän kiertävä puheenjohtajuus.
Trump: Tekoälystä superäly
Tekoälyyn kohdistuva epäluuloisuus on lisääntynyt entisestään viime aikoina. Jopa suuret tekoäly-yhtiöt ovat puhuneet tarpeesta hidastaa kehitystä, kun esille on noussut huolia tekoälyyn liittyvistä ongelmista.
YK:n yleiskokouksen alla yli 20 maan johtajat vaativat sitovia turvatoimia kehittyneelle tekoälylle ja varoittivat, että teknologian kehitys saattaa edetä nopeammin kuin kyky hallita sitä. Tekoälyalan suurvallat Kiina ja Yhdysvallat eivät kannattaneet ajatusta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi tiistaina YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, että Yhdysvallat torjuu jyrkästi kaikki pyrkimykset luoda globaali järjestelmä tekoälyn hallitsemiseksi.
Tekoälyteknologian on pelätty voivan pian uhata ihmiskunnan selviytymistä, mutta Trump on toistuvasti viitannut kintaalla puheille maailmanlopusta ja kutsunut niitä ”huijaukseksi".
Tiistaisessa puheessaan Trump sen sijaan hehkutti tekoälyä ja sanoi, että tästä lähtien Yhdysvaltain asiakirjoissa tekoälystä puhutaan superälynä. Trumpin mukaan superäly kuulostaa paljon paremmalta ja on terminä tarkempi.