Britannia on nostanut terrorismin uhkatasoaan toiseksi korkeimmalle vakavalle tasolle sisäministeriön viisiportaisessa varoitusasteikossa.
Asteikon määritelmien mukaan terroristista hyökkäystä seuraavan puolen vuoden aikana pidetään nyt hyvin todennäköisenä, kun aiemmin sitä pidettiin vain todennäköisenä.
Brittihallituksen mukaan päätös seuraa Lontoossa keskiviikkona nähtyä kahden juutalaisen puukotusta, mutta ei johdu yksinomaan siitä, kertoo yleisradioyhtiö BBC.
– Terrorismin uhka Britanniassa on kasvanut jo jonkin aikaa, ja sitä on nostanut laajempi Britanniassa toimivien islamististen ja äärioikeistolaisten yksilöiden ja pienryhmien suunnalta tuleva terroriuhka, lausunnossa kerrotaan.
Pohjois-Lontoon tapausta tutkitaan terrorismina, viranomaiset kertoivat keskiviikkona. Samalla selvitetään, oliko teko tarkoituksellisesti suunnattu Lontoon juutalaisyhteisöä vastaan. Puukotuksessa haavoittui kaksi miestä.
BBC:n mukaan poliisi otti kiinni 45-vuotiaan miehen, jota epäillään murhayrityksestä. Miehellä on väkivaltarikostaustaa ja hänellä on ollut mielenterveysongelmia.
Israel vaati keskiviikkona Britanniaa toimimaan nopeasti ja päättäväisesti antisemitismiä vastaan.