
Saksa on lähes saanut neuvoteltua sopimuksen energiayhtiö Uniperin kansallistamiseksi, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Nimettömiin lähteisiin nojaavan Bloombergin mukaan Saksa on päässyt asiasta ymmärrykseen Uniperin ja sen suomalaisen emoyhtiön Fortumin kanssa ja viimeisiä yksityiskohtia hiotaan edelleen. Fortum kieltäytyi kommentoimasta asiaa Bloombergille.
Median mukaan Saksa pyrkii tiedottamaan asiasta tämän viikon aikana.
Bloomberg kertoi viime viikolla, että Saksa suunnittelee hankkivansa haltuunsa enemmistöosuuden Uniperista ennen kriisiyhtiön tuntuvaa pääomittamista. Uutistoimiston mukaan Saksa harkitsee myös kahden muun kaasuyhtiön kansallistamista.
Uniper on ajautunut kriisiin, kun Venäjä on alkanut käyttää energian säännöstelyä painostuskeinona. Yhtiö joutuu hankkimaan maakaasua korkeaan hintaan ja kauppaamaan sitä edelleen vanhoilla sopimushinnoilla. Yhtiön toimitusjohtaja on sanonut Uniperin tekevän tappiota jopa 100 miljoonaa euroa päivässä, mutta analyytikot ovat esittäneet vielä korkeampia lukuja.
Suomen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi tiedotusvälineille Brysselissä tiistaina, ettei valtio-omistaja hyväksyisi energiayhtiö Fortumin tytäryhtiön Uniperin kansallistamista Saksassa ilman kompensaatiota. Tuppurainen on aiemmin sanonut pitävänsä tärkeänä, että kansallistamisen toteutuessa Uniper palauttaa saamansa kahdeksan miljardin rahoituspaketin Fortumille.
Suomen oppositiopuolueet jättivät tänään kaksi erillistä välikysymystä hallituksen toiminnasta Uniperiin liittyen.