Kun kirjan luku päättyy siihen, että henkilö ”murtuu kyyneliin”, minulla on vain yksi kysymys. Miksei kustannustoimittaja kieltänyt?

Jarkko Volasen esikoisromaani kärsii kliseisistä ilmauksista, jotka olisi ollut helppo vaihtaa tuoreempiin. Jokusen liian tutulta tuntuvan sanaparin vielä kestäisi, mutta jatkuva iloinen hykertely, veijarimainen naurahtelu, puhumaan puhkeaminen ja innosta väriseminen ovat liikaa.