Arpa lopulta rat­kai­si: Sari Moi­sa­nen va­lit­tiin Me­ri-La­pin seu­tu­pääl­li­kök­si

Sari Moisanen on tuttu henkilö merilappilaisille päätöksentekijöille. Sari Moisanen valittiin Meri-Lapin seutupäälliköksi torstaina.
Sari Moisanen on tuttu henkilö merilappilaisille päätöksentekijöille.
Sari Moisanen on tuttu henkilö merilappilaisille päätöksentekijöille.
Kuva: Anssi Jokiranta

Meri-Lapin kehittämiskeskuksen seutupäälliköksi valittiin torstaina kemiläinen Sari Moisanen. Seutuhallitus haastatteli Moisasta ja kahta muuta ehdokasta vielä torstaiaamuna. Lopulta hallitus äänesti kahden ehdokkaan välillä. Äänet menivät tasan 6-6, ja Moisanen tuli valituksi pestiin arvalla. Moisanen haki tehtävää myös vuonna 2015.

Seutupäälliköksi haki kaiken kaikkiaan 12 henkilöä.

Moisanen työskentelee paraikaa projektissa, jossa kehitetään Kemiin kaupunkiviljelyn mahdollisuuksia. Hän pyrkii siihen, että voisi aloittaa työnsä seutupäällikkönä maaliskuussa.

– Keskustelen nykyisen esimieheni kanssa siitä, miten pystyisin irtautumaan nykyisestä tehtävästäni ja pystyisikö hanketta jossain määrin hoitaa osa-aikaisesti.


Sari Moisanen uskoo tulleensa valituksi muun muassa siksi, koska hän on tuttu henkilö heille, jotka ovat mukana seudullisessa päätöksen teossa.

– Olen hoitanut tehtävää 2015 syksyllä. Tunnen organisaation ja tunnen myös ne paikat, joissa organisaation pitää näkyä ja kuulua. Olen kuntakentällä tuttu. Minulla on sekä kansallisia että kansainvälisiä verkostoja, Moisanen kertoo.

Sari Moisasen mukaan kehittämiskeskuksen tärkein tehtävä on edunvalvonta maakuntaliiton ja valtionhallinnon suuntiin.

– Meidän pitää edistää sitä, että seutu on tunnettu. Seudun potentiaali teollisuuden ja logistiikan investointien osalta pitää tunnistaa osana paikallista ja globaalia maailmaa. Täytyy etsiä myös uusia rahoitusvälineitä, joita voitaisiin hyödyntää kunnissa.

Meri-Lapin kehittämiskeskuksella on työlistalla niin kuntien yhteisiin palveluihin liittyviä asioita kuin isoja seudullisia edunvalvontakysymyksiä.

– Meillä on synnytysten poikkeusluvan jatko ja Metsä Fibren investointiin liittyviä kysymyksiä.

Seutupäälliköllä on siis paljon tehtäviä, joihin pitää tarttua heti.


Vasemmistoliitoon kuuluva Sari Moisanen on ollut pitkään mukana Kemin kunnallispolitiikassa ja hän on ollut myös ehdolla eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa.

– Edellisellä kerralla minua ei valittu poliittisen taustani takia ja oletin, ettei minua valita tälläkään kertaa samasta syystä. Seutupäällikkö tekee työtä poliittisten päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa.

Moisanen jää kevään aikana pois poliittisista luottamustehtävistä.

Hän on Kemin kaupunginvaltuutettu, kuuluu Lapin ammattikorkeakoulun ja Mehiläinen Länsi-Pohja -yhteisyrityksen hallitukseen sekä maakuntaliiton hallitukseen.

– Ei tätä tehtävää voi hoitaa minkään puolueen mandaatilla eikä siten, että itse osallistuu aktiivisesti päivän politiikkaan.