Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Apu­pal­ve­lu mennyt huo­nom­paan suun­taan

Vammaispalvelulakiin kirjattu henkilökohtainen apupalvelu on suunnattu vammaisille, jotka tarvitsevat toisen henkilön apua tavanomaisiin ja päivittäisiin askareisiinsa. Minulle se on elintärkeä palvelu.

Ilman avustajaa en voisi aamulla nousta sängystä, peseytyä, pukeutua ja ruokailla. Palvelun avulla voin asua kodissani, tehdä töitä, harrastaa ja osallistua luottamustoimiini. Kun palvelu toimii niin kuin sen pitää, voin toteuttaa omannäköistä ja mielekästä arkea vammastani huolimatta ja kuin kuka tahansa kansalainen.

Olen toiminut pientyönantajana henkilökohtaisille avustajilleni jo vuodesta 1988. Pitkän kokemukseni kautta olen voinut seurata näköalapaikalta henkilökohtaisen avun palvelun kehittymistä nykymuotoiseksi.

Työnantajamallilla järjestettävä henkilökohtainen apu vaatii vammaiselta työnantajalta ainakin joustavaa mieltä ja luonnetta, kärsivällisyyttä, tai jos sitä ei ole, niin ainakin valmiutta oppia, sekä halua ja kykyä toimia avustajiensa työnantajana.

Vammaispalvelulain mukaisena palveluna työnantajamallilla järjestetty henkilökohtainen apu edellyttää vammaiselta tai pitkäaikaissairaalta henkilöltä kykyä vastata työnantajan velvollisuuksista. Työnantajana rekrytoin itse avustajani, perehdytän uuden työntekijän yhteistyössä avustajieni kanssa, suunnittelen työvuorot ja työnantajana hoidan kaikki muutkin lakisääteiset velvoitteet.

Minulle työnantajamalli sopii hyvin. Ketään ei silti saisi asettaa työnantajan asemaan ilman ymmärrystä roolista ja velvoitteista työnantajana. Onneksi muitakin vaihtoehtoja on ja hyvinvointialueen on otettava huomioon vammaisen henkilön oma mielipide palvelua järjestäessään.

Kirjoittaja on huolissaan henkilökohtaisen apupalvelun tulevaisuudesta. Kemiläistä Anne Remestä avustaa tässä Oona Holland.
Kirjoittaja on huolissaan henkilökohtaisen apupalvelun tulevaisuudesta. Kemiläistä Anne Remestä avustaa tässä Oona Holland.
Kuva: Jussi Leinonen

Henkilökohtaisen avun työnantajamalli ja työnantajana toimiminen on huomattavasti vaikeutunut. Enää työnantajana toimiva avun tarvitsija ei voi määrittää avustajalleen aikataulua, jonka mukaan hän itse tarvitsisi palvelua, vaan avustaja kertoo, milloin on käytettävissä. Sen jälkeen työnantaja sovittaa avustajiensa työtunnit päiväänsä sopiviksi.

Avustajilta ostetaan ikään kuin heidän vapaa-aikaansa ja he kertovat, milloin pystyvät tulemaan avustamaan. Työvuorojen yhteensovittaminen on aikamoista palapelin kokoamista ja vuorojen täytyy toimia saumattomasti, etten jäisi päiväksi sängynpohjalle ilman apua.

Lapissa on työvoimapulaa vähän joka alalla. Meitä vammaisia henkilökohtaisen avun käyttäjiä pohdituttaa usein se, haetaanko avustajan paikkaa vain työnhakuvelvoitteen täyttämiseksi. Käytännössä se tarkoittaa kuormittavuuteenkin asti turhia haastatteluita ja rekrytointiyrityksiä.

Usein koen olevani kuin rekrytointifirma, rekrytoimassa kaiken aikaa uusia työntekijöitä avustajiksi. Hyvinvointialueella ei ole tarjota vaihtoehtoa eikä sitä kautta saa sijaisia. Kenellekään ei voi tehdä valitusta, koska ketään ei asian korjaaminen kiinnosta. Vammaisten näkökulmasta parantamisen varaa olisi paljonkin.

Olen huomannut, ettei ihmisillä ole tietoa henkilökohtaisen avustajan työstä – sen hyviä puolia olisi tärkeää tuoda paremmin esille. Omat avustajani kokevat työtehtävät monipuolisiksi ja vaihteleviksi. Avustajieni mielestä etuna on myös se, että työvuoroihin saa ja voi vaikuttaa. Avustajieni taidoista arvostan korkealle myös tilanneälykkyyttä ja moniosaajuutta.

Kun on tarvinnut henkilökohtaista apua riittävän kauan ja haastatellut avustajaksi aikovia kymmenittäin, on harjaantunut näkemään ihmisestä ominaisuuksia, joista voi tietää nopeastikin onko hän sopiva avustajan työhön vai ei.

Tärkeimpiä ominaisuuksia ovat aivan tavalliset ihmistaidot. Avustajalla on oma elämänhallinta kunnossa, hänellä on kykyä kysyä työtehtävistä haastattelutilanteessa ja lisäksi hän on vuorovaikutustaitoinen. Avustajan työssä korostuu erityisesti kyky ennakoida arkisiakin tilanteita ja myös yllättäviä muutoksia.

Ihanneavustajalla työelämävalmiudet ovat kunnossa ja hän on kuin kuka tahansa hyvä työntekijä työyhteisössä. Hän ei tuo huoliaan työpaikalle eikä varsinakaan pidä työnantajaa terapeuttinaan. Hän ilmoittaa, kun joutuu vaikka sairastumisen takia olemaan poissa töistä. Hän osaa huolehtia ja hoitaa omat työnsä, aistia ilmapiiriä ja luovia tehtävät aikatauluihin sopiviksi. Hän toimii sopivasti taustalla, mutta on silti läsnä.

Minna MuukkonenKirjoittaja on Rovaniemen Invalidit ry:n ja Rovaniemen kaupungin vammaisneuvoston puheenjohtaja