Anna Liina Lai­ti­nen kiertää työk­seen maail­maa ja kii­pei­lee hie­nois­sa mai­se­mis­sa: "Mi­nul­la on suo­ras­taan pri­mi­tii­vi­nen vimma päästä ylös"

Kiipeilystä ei ole helppoa tehdä itselleen ammattia, mutta Anna Liina Laitinen on ylittänyt senkin esteen. Hänellä on sponsoreita, joiden brändiä somen kiipeilykuvat kiillottavat. Kiipeilystä on tullut 2000-luvulla trendilaji ja nyt myös olympiakilpalaji.

Anna Liina Laitinen boulderoimassa eli kiipeämässä ilman köyttä. Boulder-reitti on yhdenvärisistä palikoista eli otteista rakennettu kokonaisuus, joka kiivetään lähtöotteesta loppuun. Vaikeusasteeseen vaikuttavat seinäprofiilin jyrkkyys, otteiden muoto ja välimatka otteiden välillä.
Anna Liina Laitinen boulderoimassa eli kiipeämässä ilman köyttä. Boulder-reitti on yhdenvärisistä palikoista eli otteista rakennettu kokonaisuus, joka kiivetään lähtöotteesta loppuun. Vaikeusasteeseen vaikuttavat seinäprofiilin jyrkkyys, otteiden muoto ja välimatka otteiden välillä.
Kuva: Arttu Laitala

Kerrasta koukkuun ja elämänsuunta uusiksi.

Niin kävi 17-vuotiaalle Anna Liina Laitiselle vuonna 2007. Hän ei hurahtanut kirkossa uskoon vaan laskettelumessuilla kiipeilyyn.

– Siellä oli kiipeilyseinä. Harrastin telinevoimistelua, laskettelua ja tietokonepelaamista, mutta hyvin pian ensimmäisen kiipeilykokemuksen jälkeen kaikki muu jäi.

– Tiedostamattomalla tasolla moni asia oli ajanut minua kiipeilijäksi jo sitä ennen. Lapsena jaksoin katsoa huonojakin elokuvia, jos niissä oli kiipeilykohtauksia. Olen aina viihtynyt luonnossa ja pitänyt jännityksestä sekä haasteista. Telinevoimistelu tarjosi hyvän liikunnallisen pohjan, Laitinen pohtii.

Vuonna 2007 kiipeily oli vielä marginaalinen ilmiö. Laitinen asui Espoon länsireunalla, ja lähin kiipeilyseinä oli Helsingin Tapanilassa. Puolentoista tunnin bussimatka harrastuspaikalle ei ollut este eikä edes hidaste.

Laitinen kiipeili paljon, ja kehitys oli nopeaa. 19-vuotiaana hän oli jo lajin Pohjoismaiden mestari.

Nykyään Laitinen on kiipeilyn ammattilainen.

Trendilaji kelpaa nyt myös olympialaisiin

Kiipeilyä on perinteisesti harrastettu ulkona vuorilla, kallioilla ja muissa vaikeakulkuisissa maastoissa. 1980-luvulta alkaen etenkin Yhdysvalloissa ovat yleistyneet sisätiloihin rakennetut kiipeilyseinät.

Anna Liina Laitinen on saanut elannon kiipeilystä noin viiden vuoden ajan.
Anna Liina Laitinen on saanut elannon kiipeilystä noin viiden vuoden ajan.

2000-luvun aikana kiipeilystä on kehittynyt eräänlainen trendilaji Suomeenkin. Vuonna 2006 Suomessa arvioitiin olevan 6 000 kiipeilyn harrastajaa, neljä vuotta myöhemmin luku oli 10 000 ja vuonna 2018 jo 30 000–40 000.

Esimerkiksi Helsingin kantakaupungin alueella on nykyään kolme liiketaloudellisin periaattein toimivaa kiipeilykeskusta.

Suosion kasvun merkittävin virstanpylväs on ollut kiipeilyn valinta olympialajiksi. Ensiesiintyminen viiden renkaan kisoissa piti tapahtua tänä vuonna Tokiossa. Koronapandemian vuoksi kisat järjestetään kuitenkin vasta ensi vuonna – jos silloinkaan.

Olympialiikkeen motto on citius, altius, fortius eli nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Voisi ajatella, että iskulause sopii kiipeilyyn paremmin kuin hyvin.

Lajipiireissä olympiastatus on otettu kuitenkin vastaan ristiriitaisin tuntein.

Kisaformaattiin on tungettu kolme erilaista kiipeilylajia: köysivarmisteinen kiipeily, boulder eli ilman valjaita suoritettava matalien korkeuksien kiipeily sekä nopeuskilpailu. Kaikki lajit suoritetaan sisätiloissa.

Etenkin nopeuskilpailu sotii monien mielestä lajin perimmäistä ideologiaa vastaan.

– Ainakin omassa kiipeilykuplassani kovin on se, joka suoriutuu vaikeimmasta reitistä. Kello on väärä mittari.

– Nopeuskiipeily on ihan oma lajinsa ja näyttää enemmän parkourilta kuin kiipeilyltä. Vannoutuneet ulkokiipeilijät puhuvatkin sisärotista, Laitinen hymähtää.

Anna Liina Laitinen on lopettanut kiipeilyssä kilpailemisen. Mainoskuvaukset ja -videot vievät Laitista paljon ulkomaille.
Anna Liina Laitinen on lopettanut kiipeilyssä kilpailemisen. Mainoskuvaukset ja -videot vievät Laitista paljon ulkomaille.

Lumilautailussa lajin huipputaitajat ovat jakautuneet kahteen leiriin sen jälkeen, kun siitä tuli olympialaji. Toiset panostavat kilpailemiseen, toiset videoihin ja elokuviin.

– Kiipeilyssä saattaa käydä samoin.

Olympiapaikka tyssäsi terveysmurheisiin

Laitinen tavoitteli olympiapaikkaa, mutta haaveet tyssäsivät terveysmurheisiin.

– Kaksi viikkoa ennen vuoden 2018 MM-kisoja kädessäni todettiin luumustelma. Yleensä se aiheutuu kaatumisesta, mutta minulla se tuli rasituksesta. Sisäkiipeilyssä otetyypit poikkeavat ulkokiipeilystä. Muotoon hyppiminen rasittaa rannetta. Oli pakko miettiä, mikä minulle on tärkeää.

Sen jälkeen Laitinen ei ole kilpaillut.

Silti – vai pitäisikö sanoa siksi – hän saa elää unelmaansa. Laitinen kiertää ympäri maailmaa kiipeämässä vaikeita kallioita ylös ja saa sitä elannon. Hänellä on sponsoreita, joita ei kiinnosta kilpailumenestys vaan Instagram-seuraajien myötä tuleva näkyvyys sekä mainoskuvien ja -videoiden synnyttämät mielikuvat.

– Olen kiitollinen, että minulla on yhteistyökumppaneita, jotka tukevat minua sen takia, mitä teen, eivätkä edellytä kilpailemista.

Laitinen eli monta vuotta matkalaukkuelämää.

– Oli vuosia, jolloin vietin kalenterivuoden aikana yhteensä kolme kuukautta Suomessa, muuten olin koko ajan reissussa. Nyt elämä on asettunut. Minulla on koti ja poikaystävä Helsingissä.

-

– Edelleen voi silti tulla tilanteita, että parin päivän varoitusajalla tulee tieto kuukauden mittaisesta kiipeilymatkasta. Onneksi poikaystäväkin on kiipeilijä ja ymmärtää tämän elämäntavan. Kiipeily on niin iso osa elämääni ja vie niin paljon aikaa, että en osaa kuvitella parisuhdetta kuin toisen kiipeilijän kanssa, Laitinen naurahtaa.

Vuorikiipeily ja kalliokiipeily ovat eri asia

Kiipeily on tuore ilmiö ja kansan mielikuvat lajista ovat vielä hajanaisia. Kun tavallinen kaduntallaaja kuulee Anna Liina Laitisen olevan kiipeilijä, hänen luullaan valloittavan vuoria. Vuorikiipeily ja kalliokiipeily ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

– Vuorikiipeily on lähinnä vaeltamista.

Laitinen saa suurimmat kiksit pystysuorista ja negatiivisista kallioseinämistä. Mitä vaikeampi reitti, sitä mielenkiintoisemman haasteen se tarjoaa. Kivilajeista mieleisin on hiekkakivi.

Kalliokiipeily on mitä suurimmassa määrin psykofyysinen laji.

– Hyvältä kiipeilijältä vaaditaan notkeutta, kehonhallintaa, voimaa, nopeutta ja hyvää hermotusta. Pitkä, yhtäjaksoinen kiipeäminen puolestaan kysyy kestävyyttä. Lavat, selkä ja sormet pitää olla kovassa kunnossa, sen sijaan jalkalihakset eivät tässä lajissa ole merkittävässä asemassa.

– Tärkein lihas on kuitenkin pään sisällä. Pitää olla rohkeutta, paineensietokykyä ja luovaa ajattelua. Pelkokaan ei ole vieras tunne. Yleensä parhaita ovat ne, joilla on kyky päästä flow-tilaan, Laitinen arvioi.

Kiipeily on myös siitä harvinainen laji, että miesten ja naisten suorituskyvyssä ei ole sanottavaa eroa.

Kiipeilyhalleissa töitä tarjolla

-

Lajin fyysinen vaatimustaso herättää myös kysymyksen: mitä sitten, kun keho vanhenee?

– En halua lopettaa kiipeilyä ikinä. Se on kuitenkin totta, että ammattikiipeilijän ura on rajallinen. Jotkut ovat tehneet tätä 20 vuottakin, mutta joskus se loppuu.

– Minulla on sisäsyntyinen, suorastaan primitiivinen vimma päästä ylös. Luonto on toinen asia, jota ilman en voi olla. Ehkä vuorikiipeily on yksi vaihtoehtoinen harrastusmuoto vanhempana.

Kiipeilyteollisuus on kasvuala, ja se tarjoaa mahdollisuuksia lajiosaajille.

– Teen nytkin satunnaisesti töitä helsinkiläisessä kiipeilyhallissa. Jotenkin haluan olla mukana myös siinä kehityksessä.

Kiipeilkööt puissa – ei kun halleissa

Kun Sauli Niinistö oli 2000-luvun taitteessa valtiovarainministerinä, hän totesi liikuntapaikkarakentamisen julkisen rahoituksen olevan turhaa, koska se ei edistä vähän liikkuvien liikkumista.

– Kiipeilkööt puissa, hän tokaisi terveisensä rahaa mankuneelle urheiluväelle.

Ottiko yksi espoolainen koulutyttö provokatiivisen heiton tosissaan?

Minulla on sisäsyntyinen, suorastaan primitiivinen vimma päästä ylös. Luonto on toinen asia, jota ilman en voi olla.
Anna Liina Laitinen
kiipeilijä

– Tätä en ole ennen kuullutkaan. Olen kyllä kiipeillyt puissa, ja kiipeilen toisinaan vieläkin. Jos mökillä pitää katkoa jonkun puun ylimpiä oksia, niin isä lähettää minut asialle.

– Vakavasti ottaen kiipeilyä on hankala aloittaa, jos ei ole hallien kiipeilyseiniä käytössä. Siinä mielessä tilanne on muuttunut paljon paremmaksi niistä ajoista, kun itse aloitin. Melkein tekisi mieli sanoa, että kiipeilyn aloittaminen on nykyään tehty liiankin helpoksi, Laitinen virnistää.

Kuka

Anna Liina Laitinen

Ikä: 30.

Asuu: Helsingissä.

Ammatti: Kiipeilijä. Opiskelee maantiedettä Helsingin yliopistossa.

Perhe: Seurustelee.

Harrastukset: Laskettelu, valokuvaus, piirtäminen.