Ennakkoluuloton Alisa Vainio kirjasi uuden ja hienon luvun suomalaisen kestävyysjuoksun maineikkaaseen historiaan sunnuntaiaamun helteessä Tokiossa.
Vainio venyi yleisurheilun MM-kisoissa naisten maratonilla peräti viidenneksi ja sivusi matkan kaikkien aikojen parasta suomalaista MM-sijoitusta. Ritva Lemettinen sijoittui MM-maratonilla myös viidenneksi Göteborgissa 1995.
Vainio kellotti 30 asteen kosteassa lämpötilassa loppuajan 2.28.32. Tasaisen mutta samalla nousujohteisen juoksun jälkeen eroa mitalisijaan jäi vain runsas minuutti.
Lappeenrantalaislähtöinen Vainio, 27, saapui maaliin varsin hyvävoimaisena. Juoksijan ja valmentaja Jarmo Viskarin valmistautuminen ja kisasuunnitelmat menivät nappiin.
– Minun mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, että jokainen juoksu on aina oma juoksunsa. Kärkijuoksijatkaan eivät saa hyviä sijoja ilmaiseksi. Kaikki sijat pitää taistella, ja tänään minä taistelin aika hyvin, Vainio sanoi kilpailun jälkeen voipuneena ja huojentuneena.
Vainio oli sijoittunut MM-maratonilla aiemmin 16:nneksi sekä sijoille 22 ja 26, joten tulosparannusta tuli huimasti.
– Vaikean ajan jälkeen tämä merkitsee tosi paljon.
Juoksija viittasi viime vuoden lopulla alkaneeseen ja siitä pitkittyneeseen mykoplasmaansa, jonka aikana hän kuitenkin pystyi tekemään pientä harjoittelua. Paluu kisoihin tapahtui vasta elokuussa.
– En päästänyt alkuvuonna kuntoani liian huonoksi. Oli usko siitä, että kun asiat lähtevät kääntymään, ne kääntyvät nopeasti. Sain jotkut ihmeen supervoimat ja tässä ollaan.
"Kuin Lasse konsanaan"
Vainion kilpailu sisälsi monenmoisia vaiheita. Heti kisan alussa hän kaatui ruuhkassa, mikä ei kuitenkaan vesittänyt juoksua.
– Nousin sieltä ylös kuin Lasse konsanaan, Vainio viittasi Lasse Virénin legendaariseen olympiajuoksuun.
Kun juoksua oli takana 34 kilometriä, Vainio repäisi vahingossa oman kaulakorunsa irti.
– Se oli sellainen ristikoru. Se on ollut minulle voimavara, ja sen katoaminen harmittaa vähän.
Tokion olosuhteet eivät suomalaisen mielestä olleet lopulta niin tukalat kuin oli odotettu. Aurinko ei paahtanut maratonin aikana täydeltä terältä.
– Tuli puhuttua matkalla kanssasiskojen kanssa, että tämä ei ole niin paha. Viilennys oli kuitenkin tosi tärkeää, ettei lämpö päässyt nousemaan kehossa.
– Äsken oli vähän oksennusta kurkussa, mutta kyllä tämä tästä, Vainio sanoi median haastattelussa.
Suomalais-uruguaylaista yhteistyötä
Vainio kertoi tehneensä matkan aikana erityisesti yhteistyötä Uruguayn juoksijan Julia Paternainin kanssa, joka venyi lopulta MM-pronssille. Kyseessä oli hieman hämmästyttävästikin Uruguayn yleisurheiluhistorian ensimmäinen MM-mitali.
– Puolessavälissä puhuimme, ovatko afrikkalaiset hidastaneet vai olemmeko me nostaneet vauhtia. Totesimme, että meillä on vauhti pysynyt kyllä aika samana ja vedetään vaan fiksusti. Hän teki aivan loistavan juoksun ja itse siinä perässä, Vainio kehui kilpasiskoaan.
Kenian Peres Jepchirchir vei MM-kullan kukistettuaan loppukiritaistelussa Etiopian Tigst Assefan. Voittoaika oli 2.24.43.
Naisten MM-maratonilla oli jonkin verran nimekkäitä poissaolijoita, mutta se ei vähennä Vainion suorituksen arvoa. Juoksija vihjasi, että häntä saattavat jatkossa kiinnostaa myös suuret kaupunkimaratonit.
– Halusin juosta nyt syksyllä oman enkan ja kovaa, mutta kyllä se on aina etuoikeus, kun saa laittaa Suomi-paidan päälle.
