
Norjan yleisurheilijatähti Karsten Warholm pettyi karvaasti heinäkuussa Eugenen MM-kilpailuissa, kun hänet jätettiin miesten 400 metrin aitafinaalissa vasta seitsemänneksi. Hallitseva olympiavoittaja Warholm loukkasi jalkaansa kesäkuun alussa, eikä maailmanennätyksen haltija ehtinyt vertyä MM-finaaliin kovien haastajiensa, Brasilian Alison dos Santosin ja Yhdysvaltain Rai Benjaminin tasolle.
– En pidä häviämisestä, ja se (MM-tulos) häiritsee minua paljon. Se on vain myönnettävä. Mutta olen iloinen, että tämä asia merkitsee minulle näin paljon. Tunteeni ovat yhtä vahvoja voittaessani ja hävitessäni, Warholm ruoti norjalaislehti Dagbladetille.
Warholm, 26, paineli viime vuonna olympiakultaan ylivertaisella ME-ajalla 45,94. Norjalainen juhli maailmanmestaruuksia 2017 ja 2019, joten selvä MM-tappio on ottanut koville.
– Se sattuu helvetisti. Se, että pääsin MM-kisoihin enkä loukkaantunut uudestaan, oli plussaa, mutta en ole kisoissa keräämässä seitsemänsiä sijoja.
Warholm on myös hallitseva Euroopan mestari, mutta kultamitali Münchenin EM-kisoissa ei ole kirkossa kuulutettu. Warholm on EM-kisojen tilastokakkonen kauden parhaallaan 48,00, kun Ranskan Wilfried Happio on kellottanut tuloksen 47,41.
Eurooppalaisista myös Rasmus Mägi on juossut tällä kaudella Warholmia lujempaa (47,82), mutta virolaisjuoksija on loukkaantunut.