Maailmalla on nähtävissä surullisen paljon merkkejä siitä, että Ukraina on jäämässä entistä enemmän yksin. Tämä on murheellista erityisesti ukrainalaisten tilannetta ajatellen.
Heiltä ollaan viemässä mahdollisuudet selviytyä. Samalla Ukrainan tulevaisuuden näkymät ovat muuttumassa synkkääkin synkemmiksi. Länsimaat, joiden varassa Ukrainan tukeminen on ollut, ummistavat silmänsä siltä, että aloittamastaan sodasta melko kuivin jaloin selviytyvä Venäjä on jatkossa entistä suurempi uhka.
USA:n tähän mennessä mittava tuki Ukrainalle on jäämässä maan sekavan sisäpoliittisen taistelun uhriksi. Trumpin mahdollinen paluu valtaan ei myöskään hyvää lupaa. EU:n tuki on erityisesti Unkarin ja yhä itsevaltaisemmaksi käyvän Orbanin riepoteltavana. Ylipäätään ei kuva EU:sta ole kovin häävi, kun tämän kaltaiset eksistentiaaliset kysymykset jäävät ratkaisematta. Vika on unionin päätöksentekojärjestelmässä. Sama vika vaivaa myös Naton päätöksentekoa.
Huonoa Ukrainan tukemisen kannalta kuuluu myös muualta EU:n sisällä. Isojen jäsenmaiden pitäisi ymmärtää vastuunsa Euroopan turvallisuudesta nyt ja tulevaisuudessa. Unionista eronnut Britannia on sekin avainmaita.
Lännen johtajista useimmat ovat luvanneet Venäjän aloittaman tuhoamissodan aikana, että tuki Ukrainalle jatkuu niin kauan kuin se on tarpeen. Ei saa käydä niin, että lupaukset jäävät tyhjiksi puheiksi. On tajuttava, että tuki Ukrainalle palvelee kaikkia demokratiaan ja ihmisoikeuksiin uskovia maita ja niiden kansalaisia.
Suomessa kansalaismielipide ja suurin osa päättäjistä on ilmeisesti Ukrainan tuen jatkamisen ja toivottavasti myös vahvistamisen takana. Tosin meilläkin näkyy aika ajoin mielipiteitä, jotka kyseenalaistavat tukemisen ja asettuvat kannanotoissaan ymmärtämään Venäjää. Jopa oikeuttamaan sen raakaa tappamista ja tuhoa.
Nämä mielipiteet tulevat ennen muuta tahoilta, jotka stalinismin sokaisemina vannoivat taannoin menevänsä eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä. Nyt nämä tämän päivän tosiuskovaiset tuntuvat etenevän Vladimir Putinin viitoittamalla tiellä.
Koko ajan pitää muistaa, että Kremlissä istuu sotarikollinen. Hän ei ansaitse ymmärtämistä tai myötätuntoa. Hänellä on päässään isovenäläinen idea – imperiumin jatkuva laajentuminen.