Lapin Lukon Aaro Davidila jäi kolmiloikan miesten karsintaan yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailuissa Britannian Birminghamissa. Davidila loikki pisimmillään 15,68 ja oli karsinnan 20:s.
Kaksitoista kilpailijaa pääsi loppukilpailuun, mutta vain kolme ylitti karsintarajan 16,60. Heikoin loppukilpailuun riittänyt tulos oli 16,06.
Vammoista talvella kärsinyt Davidila summaili Ylen televisiohaastattelussa, ettei hän ollut vielä sellaisessa kilpailukunnossa kuin olisi pitänyt olla.
– Tosi vaikeaa. Takana on vaikea kausi isoine loukkaantumisineen. Fysiikka toimi hyvin, muttei se vielä näy kolmiloikkatuloksissa.
– Tammikuussa murtui nilkka, ja sen jälkeen käveltiin kymmenen viikkoa kepeillä. Kuntoutusjakso oli pitkä, mutta se tehtiin oikein, Davidila kertoi haastattelussa.
Rovaniemeläislähtöinen Davidila sanoi myös, että on fyysisesti elämänsä parhaassa kunnossa.
– Juoksu toimii, kontakti toimii, mutta kun pitää siirtyä maksimivauhtiseen kolmiloikkaan, niin tulee seinä vastaan.
Davidilan loikkakarsinta oli kentällä samaan aikaan kuin naisten moukarifinaali.
– Tulihan sitä syrjäsilmällä seurattua. Siljan (Kosonen) Euroopan mestaruus on ihan upea juttu, Davidila tuumi.
Davidila voitti Jyväskylän Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden tuloksella 16,12.
EM-kilpailut
Miehet kolmiloikka, karsinta (karsintaraja 16,60 tai 12 parasta): 1) Pedro Pichardo Portugali 17,16, 2) Andy Diaz Hernandez Italia 17,05, 3) Simone Biasutti Italia 16,71, ...20) Aaro Davidila Suomi 15,68. Davidila karsiutui, finaaliin vaadittiin 16,06.