
Kolme ihmistä haavoittui sunnuntaina poliisin varoituslaukauksista mellakoissa Norrköpingissä. Kaikki kolme vietiin sairaalahoitoon, mutta poliisin mukaan heidän vammansa eivät olleet hengenvaarallisia.
Äärioikeistolaisen tanskalaispoliitikon vierailuaikeista kirvonneet väkivaltaiset mellakat jatkuivat Ruotsissa sunnuntaina jo neljättä päivää. Tilanne Linköpingissä ja Norrköpingissä oli illalla poliisin mukaan jo rauhoittunut.
Rasmus Paludan oli kertonut, että matkustaa Linköpingiin ja Norrköpingiin osoittamaan mieltään. Tanskalaista Stram Kurs -puoluetta johtavan Paludanin tapoihin kuuluu polttaa muslimien pyhän kirjan Koraanin kopioita julkisilla paikoilla ja yleensä alueilla, joilla asuu paljon muslimeja.
Linköpingissä ja Norrköpingissä mellakoivat väkijoukot muun muassa heittelivät poliiseja ja poliisiautoja kivillä. Norrköpingissä poliisi ampui varoituslaukauksia.
Paludania kaupungeissa ei kuitenkaan nähty: hän ilmoitti iltapäivällä Facebook-sivuillaan, että oli päättänyt perua mielenilmauksensa. Paludanin mukaan syynä oli, ettei poliisi olisi pystynyt suojelemaan häntä mahdollisilta väkivaltaisuuksilta.
Bluffasiko Paludan?
Poliisi epäilee, ettei Paludan koskaan aikonutkaan saapua paikalle. Ennen Paludanin Facebook-kirjoitusta poliisi julkaisi nettisivuillaan tiedotteen, jossa arveltiin, ettei Linköpingin kokoontuminen toteudu eikä sitä ollut oikeasti tarkoituskaan toteuttaa.
Poliisin tiedottaja Johnny Gustavsson sanoi ruotsalaismedialle, että tieto Paludanin väitetystä vierailusta vaikutti nostattaneen Linköpingissä "tietynlaista energiaa".
– Mellakoitsijat ovat tulleet osoittamaan vastustustaan ilman, että paikalla olisi ketään, jolle sitä osoittaa. Tässä tapauksessa poliisi on joutunut maalitauluksi, Gustavsson sanoi Aftonbladetille.
Linköpingissä ja Norrköpingissä oli Paludanin vierailuun liittyneitä mellakoita myös torstaina. Perjantaina mellakoita oli Tukholmassa ja Örebrossa, ja lauantaina Landskronassa ja Malmössä.
Mellakoissa on loukkaantunut useita poliiseja. Useita ihmisiä epäillään rikoksista.
Perusti puolueensa vuonna 2017
Rasmus Paludan, 40, johtaa perustamaansa äärioikeistolaista Stram Kurs -puoluetta Tanskassa. Paludan perusti puolueen vuonna 2017, kun hän ei lausuntojensa vuoksi ollut enää tervetullut Nye Borgerlige -puolueeseen, johon hän oli liittynyt samana vuonna.
Poliittisen uransa hän aloitti vuonna 2003, jolloin hän liittyi sosiaaliliberaalin Radikale Venstre -puolueen nuorisosiipeen. Hän opiskeli asianajajaksi Kööpenhaminan yliopistossa ja perusti myöhemmin oman asianajotoimistonsa.
Rasististen lausuntojensa vuoksi Paludan on tuomittu kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Juttua päivitetty 17.4. kello 20.50.