Sarjakuvasankari Teräsmies, englanniksi Superman, tunnetaan yli-inhimillisistä kyvyistään, joilla hän taistelee vääryyttä vastaan tavoitteenaan parempi maailma.
Teräsmies syntyi Krypton-planeetalla ja päätyi Maahan Kentin pariskunnan ottopojaksi. Aikuistuttuaan hän havahtui erilaisuuteensa ja päätti uhrata elämänsä muiden auttamiseen.
Koska Teräsmies on helposti tunnistettavissa, hän loi peitehenkilöllisyydekseen lempeäkäytöksisen unelmavävytyypin Clark Kentin, yliopistosta valmistuneen journalistiikan maisterin ja toimittajan – potentiaalisen kansanedustajan.
Eduskunnassa istuu joukko tavikseksi naamioituneita teräshenkilöitä, jotka omaavat yliluonnollisia kykyjä. Miten muuten on selitettävissä se, että he kykenevät hoitamaan yhtä aikaa useita vastuullisia, vaativia ja aikaa vieviä töitä eri puolilla maatamme?
Uuden eduskunnan 200 jäsenestä 103 on paitsi kansanedustajia myös kunnan- ja aluevaltuutettuja – joukossa kaikki kuusi Lapin kansanedustajaa. Osa triplapäättäjistä toimii myös kunnan- tai aluevaltuuston/hallituksen puheenjohtajana.
Muutamat ovat hoidelleet kaiken tämän lisäksi ministerin ja puoluejohtajan pestejä. Moiseen tuskin pystyvät muut kuin jumalolennot.
Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, vaan maan tavasta. Eduskunta on aina vetänyt puoleensa supervoimia. Uutta on se, että nyt teräshenkilöt voivat hoitaa samalla kertaa kuntoon paitsi valtion ja kotikunnan myös kotimaakunnan asiat.
Pääministeri johtaa hallitusta eli koko valtakuntaa seitsemän vuorokautta viikossa lähes neljä vuotta putkeen. Voisi kuvitella, ettei sellaiselta riitä aikaa muihin puuhiin.
Ei riittäisikään, ellei sattuisi olemaan super. Hyvä esimerkki tästä on Petteri Orpo – kansanedustaja, kokoomuksen puheenjohtaja, Turun kaupungin- ja Varsinais-Suomen hyvinvointialuevaltuuston jäsen, Kevan hallituksen puheenjohtaja sekä pian myös pääministeri.
Sarjakuvasankareihin uskomisessa ei ole mitään pahaa. Itse en niihin enää usko.
Siksi en lakkaa hämmästelemästä sitä, miten suuria luuloja poliitikoilla on kyvyistään ja sitä, miten helposti äänestäjät nielevät supersankaritarinat. Väitän, ettei taitavin, ahkerin ja kokeneinkaan poliitikko kykene selviytymään triplaroolistaan edes tyydyttävästi – neljästä tai viidestä toimesta puhumattakaan. Moiseen ei riitä kenenkään aika, eikä jaksaminen.
Kyse on myös vallan keskittymisestä ja vaihtumattomuudesta sekä eturistiriidoista. Jälkimmäisiä syntyy, kun poliitikko ajaa yhtä aikaa valtion, alueen ja kunnan etua tilanteessa, missä säästää pitäisi ja kassa on tyhjä.
Kaiken takana on puolue, joka tarvitsee poliittiset tähtensä ääntenkerääjiksi. Mitä enemmän ääniä, sitä enemmän valtaa.
Ruotsissa puolueet ovat sopineet, ettei parlamenttivaaliehdokas asetu ehdolle alue- tai kuntavaalissa. Miksei Suomessa kyetä samaan?
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.