Ulkomaat: Boris Johnson eroaa kon­ser­va­tii­vi­puo­lueen joh­dos­ta, jatkaa pää­mi­nis­te­ri­nä syksyyn

Kulttuuri: Ro­va­nie­mi vah­vas­ti esillä Antti Tuiskun sta­dion­kei­koil­la syk­syl­lä

Kolumni: En muista, että olisin koskaan tun­te­nut tar­vet­ta suu­ko­tel­la tun­te­mat­to­man ihmisen kättä kadulla – en ku­vit­te­le, että miehet ovat ole­mas­sa vain minua varten

60 vuotta täyt­tä­vä näyt­te­li­jä Ilkka Heis­ka­nen on mo­no­lo­gin tai­ta­ja, jonka "a­la­leu­ka käy kuin Sin­ge­rin poljin"

"Olen mennyt elämässä eteenpäin vaistolla", Ilkka Heiskanen sanoo.

Ilkka Heiskanen vaalii kypsällä iällä myönteistä ajattelua. – Kun päättää omassa elämässään, että tästä tulee hyvä päivä, viikko tai vuosi, itselleen annettua lupausta ei voi pettää. Uskomalla hyvään se toteutuu.
Ilkka Heiskanen vaalii kypsällä iällä myönteistä ajattelua. – Kun päättää omassa elämässään, että tästä tulee hyvä päivä, viikko tai vuosi, itselleen annettua lupausta ei voi pettää. Uskomalla hyvään se toteutuu.
Kuva: Heikki Saukkomaa

Koronapandemia on pian kaksi vuotta Suomessa rajoittanut näyttelijöiden vapautta harjoittaa ammattiaan ja ylläpitää luovuuttaan yleisön edessä. Siksi on yllättävää kuulla, että alalla läpikotaisin marinoitu Ilkka Heiskanen on kokenut yhden uransa huippuhetkistä hiljattain juuri korona-aikana.

Heiskanen vietti loka-marraskuussa kuusi viikkoa Espanjassa, jossa kuvattiin Jukka-Pekka Valkeapään ohjaamaa rikoskomediaa Hetki lyö. Heiskanen näyttelee ensi syksynä ensi-iltansa saavassa elokuvassa entistä rikollista. Hänen ohellaan kärkirooleissa ovat pääosan näyttelevä Outi Mäenpää, Jukka-Pekka Palo, Johannes Holopainen ja Jari Pehkonen.

Valkeapää on kansainvälisesti arvostettu ohjaaja, jonka aiemmat elokuvat ovat keränneet kiitosta ja palkintoja eri filmifestivaaleilla.

– Kuvaukset olivat yksi elämäni hienoimmista työkokemuksista. En yhtään ihmettele, että Valkeapää on ulkomailla valtavan arvostettu. Hän on mielettömän lahjakas ja tarkka. Oli vapauttavaa näytellä, kun tiesi tasan tarkkaan, mitä tehdään, Heiskanen kehuu ohjaaja Valkeapäätä.

Freelanceriksi 90-luvun lamassa

Kun koronavirus luikerteli alkuvuodesta 2020 Suomeen, kulttuurialan työntekijöiden taivas pimeni. Työt käytännössä loppuivat, kun teatterien, elokuvasalien ja konserttipaikkojen ovet pantiin säppiin.

Heiskanen oli kokenut suunnilleen saman kolmisenkymmentä vuotta aiemmin. Hän jätti silloin vakituisen työpaikkansa Helsingin kaupunginteatterissa ja ryhtyi freelanceriksi.

Ajoitus irtiotolle ei ollut paras mahdollinen: Suomi sukelsi samaan aikaan syvään lamaan.

– Eivät ne olleet riemunhetkiä, kun tajusi, että kaikki työt olivat menneet. Laman aikana huomasi, ettei ole mitään, ei yhtään mitään, Heiskanen muistelee työttömyyskausiaan.

Jälkiviisas voi ihmetellä ratkaisua lähteä arvostetusta ammattiteatterista kolmen vuoden palveluksen jälkeen. Teatterikoulusta 1980-luvun puolivälissä valmistunut Heiskanen kotiutui Helsingin kaupunginteatteriin 1987.

– Jossain vaiheessa huomasi, että työtahti teatterissa oli mielipuolinen. Selasin hiljattain vanhasta allakastani, että 1987 helmikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin oli 38 esitystä.

Luonteeltaan avoin Heiskanen oli jo nuorena rämäpäinen, peloton heittäytyjä, oli kyse sitten rakkaasta harrastuksesta jääkiekosta tai elämästä lätkäkaukalon ulkopuolella.

– Tuntui, että on aika kokeilla omia siipiä. Luonteeni on aina ollut vähän rauhaton, minussa on reissumiehen vikaa, hän myöntää.

Thalian taikajuomakin maistui. Heiskanen on avoimesti kertonut huuruisista vuosistaan.

– Aika heikoissa kantimissa oltiin 90-luvun alussa. Jotenkin piti tulla toimeen, kun perheessä lapset olivat pieniä. Elämä oli aika repaleista, mutta sitten hommat rupesivat vähä vähältä luistamaan paremmin.

Päivä alkoi vapaana taiteilijana paistaa risukasaan, kun hän rupesi työllistämään itse itseään matalan kynnyksen periaatteella. Monipuoliselle näyttelijälle alkoi pikku hiljaa pukata taas sivuosia elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Monologi leipälajina

Heiskanen on tehnyt kaikenlaista, mutta yhdessä esittämisen lajissa hän on suvereeni. Yhden miehen esitykset, monologit, ovat hänen leipälajinsa.

Esimerkiksi monologit Huovisen erikoiset ja Elmo nähneet tietävät, että Heiskanen on armoitettu moottoriturpa.

– Ystäväni Aake Kalliala sanoi, että sillä käy alaleuka kuin Singerin poljin. Sen on käytävä, kun monologissa saattaa olla tekstiä 45 tai 60 A4-liuskaa, Heiskanen tietää.

Yhden miehen sooloesitys punnitsee näyttelijän ammattitaidon läpivalaisevasti.

– Monologit ovat olleet kivoja esittää, kun parin tunnin vedossa joutuu ottamaan kaikki taitonsa ja keinonsa käyttöön. Olen nauttinut siitä hirmu paljon.

Kokenut näyttelijä rakentaa monologiesityksensä niin huolellisesti, että esitystilanteessa voi jo nautiskella.

– Suunnittelulla on iso merkitys esityksessä. Suurimman työn teen nojatuolissa opetellessani repliikkejä. Harjoittelu näyttää siltä, että eihän tuo muuta kuin istuu tuolissa. Esityksissä taas on täys ralli päällä.

– Kun on rakentanut esityksen ennakkoon mielessään, se lähtee kulkemaan itsestään. Rytmi löytyy luontevasti, Heiskanen järkeilee.

Jos korona ei äidy vallan häijyksi, hän vie maaliskuun puolivälissä Teatteri Vantaan lavalle omakohtaisen, käsikirjoittamansa monologin Ilkka Heiskanen esittää... edelleen. Täys ralli päälle!.

– Nimi juontaa Teatterikoulun loppuajoiltani, kun sain viimeisellä kurssilla ukaasin, että joko teet teatterihistorian tentit loppuun tai vaihtoehtoisesti viet kirjoittamasi ja ohjaamasi tunnin mittaisen esityksen lavalle. Valitsin välittömästi esityksen nimeltä Ilkka Heiskanen esittää. Kerroin siihenastisista 23 vuoden seikkailuistani ja nyt jatkan niistä eteenpäin.

Turkan opit kantoivat

Heiskasen isoveli Kari Heiskanen raivasi tietä näyttelijän uralle seitsemän vuotta varttuneempana, mutta Ilkan ammattivalinta olisi toteutunut ilman veljellistä esimerkkiäkin.

– Vanhempani olivat varsin teatterimyönteisiä. He tapasivat aikoinaan toisensa Hämeenlinnassa Karjalaisten näyttämöllä näytellessään Anua ja Mikkoa.

Heiskasten vanhemmat kävivät katsomassa teatteria Helsingissä. Niille reissuille Ilkka pääsi pikkupoikana usein mukaan.

– Muistan kun istuimme Kansallisteatterin piippuhyllyllä parvella. Katsoin esiintymislavalle, ja vaikka en oikein tiennyt mistä on kyse, tuntui että tuonne on päästävä. Teatterimaailma kiehtoi pienestä pitäen.

Ympyrä sulkeutui Kansallisteatterissa 2000-luvun alussa, kun Heiskanen näytteli John Steinbeckin klassikkokirjaan Hiiriä ja ihmisiä perustuvassa näytelmässä mustaa tallirenkiä Koukkua.

– Lapsuuden käynnit Kansallisessa muistuivat mieleen, kun seisoin lavalla. Tuli mieleen, että jumalauta, olen täällä, että ainakin yksi toive on toteutunut.

Yhdysvalloissa vietetyn värikkään vaihto-oppilasvuoden jälkeen Heiskanen meni Suomeen palatessaan lennosta armeijaan, pyrki sen päätyttyä Teatterikouluun ja pääsi sisään. Koulun kiistellystä rehtorista Jouko Turkasta hänellä on hyvää sanottavaa.

– Minulla jäi hänestä hyvät muistot, Turkan opista sain hyvän lähdön ammattiin. En voi vähätellä kenenkään toisen tuntemuksia Turkasta, mutta minulle Turkan tulo rehtoriksi oli vapauttavaa. Olin pelannut lätkää ja pitänyt itseni kurissa ja nuhteessa. Olin kova treenaamaan, joten Turkan fyysinen oppi sopi minulle hyvin.

Heiskasen tie risteytyi teatterisuuruuksien kanssa myös Helsingin kaupunginteatterissa, jonne hän päätyi Vaasan kaupunginteatterissa vietetyn puolentoista vuoden rupeaman jälkeen.

– Helsingin kaupunginteatterissa pääsin Kalle ja Ritva Holmbergin ryhmään. Oli tolkuttoman hienoa, että sain tehdä työtä kahden noin kovan ohjaajan kanssa.

Kokeneemmilta arvokasta oppia

Heiskanen muistelee lämmöllä myös Kaupunginteatterin yli 30 vuoden takaista nimekästä näyttelijäjoukkoa.

– Siellä olivat Esko Salminen, Kalevi Kahra, Rea Mauranen, Juha Muje, Olavi Ahonen, Heidi Krohn, Matti Tuominen... Herrajumala, miten kovaa porukkaa. Nuorena kundina oli vieressä hyvä ottaa oppia.

Alan koulutus on ollut näyttelijäksi tähtäävälle itsestään selvä astinlauta vuosikymmenet. Silti kokeneemmilta kollegoilta oppiminen on tärkeää.

– Näytteleminen on mestari-kisälli-hommaa. Koulusta saa jonkinlaisen opin, mutta kyllä sillä on suuri merkitys, että näkee, kuinka kokeneemmat konkarit asiat tekevät. Siitä on hyvä omaksua yhtä ja toista.

Heiskanen on freelancerina kulkenut enimmäkseen yksinäisiä polkuja. Ylen TV1:n pitkäaikaisessa draamasarjassa Kotikadussa hän ehti 2000-luvulla näytellä tutussa yhteisössä liki neljä vuotta.

– Kotikadun aika on pisin aika, mitä olen ollut samassa työporukassa, hän on muistellut.

Teatteri on Heiskasen suuri rakkaus. Teatterirooleja hän mieluiten tekisi, mutta freelancerin leipä on maailmalla murusina.

– Elämän tuulikaapissa hortoilevana vanhempana miehenä muistelen lämmöllä ja kunnioituksella Kaupunginteatterin aikoja. Rakastan teatterin tekemistä, koska se on niin verevää hommaa. Se on perheen ohella toinen suuri rakkauteni.

Vaistolla eteenpäin

Kuudenkymmenen ikävuoden rajapyykillä on täysin hyväksyttävää vilkaista peruutuspeiliin. Matkaa on mitä todennäköisimmin enemmän takana kuin edessä.

– Olen mennyt elämässä eteenpäin vaistolla. Se on kaikesta huolimatta johtanut oikeaan suuntaan 99-prosenttisesti – enkä nyt puhu hölmöilyistäni, viime vuosina myös ohjaajan töitä tehnyt Heiskanen virnistää.

Elämä on sillä lailla mallillaan, ettei hänellä ole pakkomiellemäistä pyrkyä mihinkään.

– Ei ole tulevaisuudelta sen ihmeempiä toiveita kuin että itse pysyisi ja läheiset pysyisivät terveenä. Ja että hommia riittäisi.

Kuka?

Ilkka Heiskanen

Näyttelijä, ohjaaja

Syntynyt 11. tammikuuta 1962 Haminassa.

Asuu Helsingissä.

Puoliso Annikka, kolme omaa aikuista tytärtä, kaikkiaan kuusi aikuista tytärtä.

Teatterikorkeakoulu 1981–85.

Kiinnitykset Vaasan kaupunginteatteri 1985–87, Helsingin kaupunginteatteri 1987–90, freelancer 1990–.

Vierailuja mm. Ryhmäteatteri, Teatteri Pieni Suomi, Tampereen teatteri/Työväen teatteri, Keski-Uudenmaan teatteri, Turun kaupunginteatteri, Pyynikin kesäteatteri.

Rooleja mm. Hiiriä ja ihmisiä (Slim), monologiesityksiä Kolina, Leninki (Usko Haverinen), Huovisen erikoiset, Elmo, Kotikatu-tv-sarja (Risto Nurmi), tv-sketsisarja Mutapainin ystävät (useita rooleja), mm. elokuvissa Rukajärven tie (luutnantti Paasivirta), Vares-sarja (komisario Markku Hautavainio). Lukuisissa radiokuunnelmissa, viimeksi Dannyn rooli Ylen viime kesänä esittämässä kiitetyssä 20-osaisessa kuunnelmasarjassa Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa.

Sivuosa-Jussi Korpikankaan roolista Hiljaisuus-sotaelokuvassa 2011.

Harrastuksia: pyöräily, veneily, piirustus ja maalaus.