
Ruotsin poliisiylijohtaja Anders Thornberg tuomitsee viime päivien mellakat ja levottomuudet, joita on puhjennut eri puolilla maata.
– Kyse on erittäin vakavista rikoksista, jotka on suunnattu poliisia ja muuta pelastustoimea vastaan. Monet mellakoiden osanottajat ovat keskittyneet hyökkäämään poliisia ja poliisin kalustoa vastaan. Suhtautuminen työtovereideni ja muiden henkeen on ollut piittaamatonta, Thornberg paheksui poliisin verkkosivulla julkaistussa lausunnossa.
Örebrossa 12 poliisia ja yksi yksityishenkilö loukkaantui perjantaina poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoissa. Lisäksi neljä poliisiautoa sytytettiin tuleen. Poliisien vammat eivät poliisin tiedottajan mukaan ole hengenvaarallisia.
– Olemme nähneet väkivaltaisia mellakoita aiemminkin. Mutta tämä on jotakin muuta. Kyseessä on törkeä väkivalta, joka kohdistuu henkeen ja omaisuuteen ja ennen kaikkea poliisia kohtaan. Tämä on erittäin huolestuttavaa ja aiomme tarttua voimakkaisiin vastatoimiin. Näin ei voi jatkua, Thornberg linjasi ja sanoi olevansa yhteydessä poliisien ammattiyhdistykseen.
Mekkalointi jatkui
Mielenosoittajat olivat saapuneet vastustamaan tanskalaisen äärioikeistopoliitikon Rasmus Paludanin tilaisuutta. Paludan on saanut kyseenalaista mainetta muun muassa polttamalla Koraaneja, ja hän järjestää polttajaisiaan mieluusti alueilla, joissa asuu paljon muslimeja.
Poliisi tutkii Örebron tapahtumia väkivaltaisena mellakointina, mutta ketään ei ole vielä pidätetty.
Paludanin toimiin liittyen muuallakin Ruotsissa on ollut mellakointia tällä viikolla, ja ihmisiä on myös otettu kiinni.
Lauantaina Paludanin oli määrä järjestää tapahtuma Landskronassa Etelä-Ruotsissa. Poliisi olisi voinut perua tapahtuman luvan, ja alueellisen poliisin edustajan mukaan poliisi oli keskustellut asiasta, mutta päätyi siihen, ettei riittäviä perusteita perumiselle ollut.
Iltapäivällä poliisi ilmoitti, että tilaisuus siirretään Malmön lähistöllä sijaitsevalle tienvarren taukopaikalle. Siirrosta huolimatta levottomuudet jatkuivat Landskronassa. Mielenosoittajat polttivat lauantaina autonrenkaita ja roskiksia ja tukkivat liikennettä. Poliisin mukaan paikalla oli noin 50–100 ihmistä.
Viimeaikaisten tapahtumien perusteella poliisilla on syytä varautua tilanteen eskaloitumiseen. Poliisin mukaan tärkein tavoite on taata turvallisuus.
Kun Paludan oli hakenut lupaa tapahtumille eri puolilla Tukholmaa vuonna 2020, poliisi ei antanut lupia siksi, että tapahtumat nähtiin uhkana yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle. Nyt poliisi painottaa, että sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittaminen vaatii erittäin painavia perusteita.