SAK ja EK eri linjoilla työaikalain muutosten vaikutuksista
Työaikalain uudistamisen vaikutukset jakavat vahvasti näkemyksiä työntekijä- ja työnantajaleireissä.
Palkansaajajärjestö SAK pelkää, että valmisteilla olevia uusia joustoja työaikalakiin hyödynnetään käytännössä työnantajan tarpeiden mukaan ja työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksilla. SAK on pettynyt siihen, ettei uudistustyössä ole puhuttu lainkaan valvonnasta.
Työnantajapuolen EK:n mielestä täytyy voida luottaa siihen, että työpaikoilla pystytään sopimaan asioista.
Molemmat järjestöt ovat olleet mukana työryhmässä, joka on valmistellut muutoksia työaikalakiin.
WWF: Suomalaiset eläkeyhtiöt pärjäävät ilmastovertailussa
Kotimaiset eläkejätit pärjäävät hyvin, kun tarkastellaan eurooppalaisten yhtiöiden osakesijoituksia ilmaston näkökulmasta, tiedottaa ympäristöjärjestö WWF. Järjestö tarkasteli, miten hyvin merkittävimmät sijoittajat huomioivat osakesijoituksissaan Pariisin ilmastosopimuksen alle kahden asteen lämpenemistavoitteen.
Suomesta mukana tutkimuksessa oli viisi suurinta eläkevakuutusyhtiötä: Keva, Varma, Ilmarinen, Elo ja Valtion Eläkerahasto. Niiden yhteenlaskettu sijoitusvarallisuus on noin 174 miljardia euroa.
Poliisi: Mielenosoitus Helsinki-Vantaalla sujui rauhallisesti, kaksi otettiin kiinni
Pakkopalautuksia vastustanut mielenosoitus yöllä Helsinki-Vantaan lentokentällä sujui pääosin rauhallisesti, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Protestin aikana kaksi mielenosoittajaa otettiin kiinni lentokentän sisätiloista sen jälkeen, kun he eivät suostuneet poistumaan mielenosoitukselle osoitetulle alueelle terminaalin ulkopuolella.
Lentoaseman ulkopuolella mieltään osoitti poliisin arvion mukaan enimmillään noin 200 protestoijaa.
Mielenosoittajat vaativat muun muassa Afganistaniin ja Irakiin suuntautuvien palautusten lopettamista. Mielenosoittajaryhmän mukaan lentokentältä lähti yöllä lento Afganistaniin.
Huittisissa etsitään kadonnutta muistisairasta miestä
Satakunnan Huittisissa etsitään muistisairasta miestä, joka katosi eilen kotoaan. Noin 80-vuotias mies poistui kotoaan Selvinkadulta eilen noin kolmelta iltapäivällä.
Kadonnut on poliisin mukaan pitkä ja hoikka ja hänellä on tummat, lyhyet hiukset. Katoamishetkellä miehellä oli yllään farkut sekä lila-pinkki ruudullinen lyhythihainen kauluspaita.
Havainnot miehestä pyydetään ilmoittamaan yleiseen hätänumeroon 112.
Kadonnutta etsivät poliisin lisäksi vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijät.
Suomalainen mittausasema lähellä toteutumista Pekingissä
Pekingin saasteilmaa maistelee pian suomalainen mittausasema, sillä Helsingin yliopisto ja Pekingin kemianteknologian yliopisto (BUCT) ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen aseman rakentamisesta.
Harvinaista hankkeessa on se, että Helsingin yliopistolla on nyt vapaat kädet rakentaa asema BUCT:n kampukselle Pekingin länsiosaan.
Luvat ja rahoitus ovat järjestyneet ilmakehän tutkimiseen erikoistuneen akatemiaprofessorin Markku Kulmalan tutkimusryhmälle kiinalaisen yhteistyöyliopiston ja Pekingin paikallishallinnon avulla.
Etelä-Korea: Pohjois-Korea laukaissut jälleen ohjuksen
Pohjois-Korea on laukaissut ballistisen ohjuksen, kertoo naapurimaa Etelä-Korean armeija. Tarkemmin tunnistamaton ohjus putosi armeijan mukaan Japaninmereen.
Ohjus laukaistiin tiistaina läheltä Pohjois-Phyongan maakunnassa sijaitsevaa Banghyonin aluetta.
Pohjois-Korea ei ole kiihtyneestä kansainvälisestä painostuksesta huolimatta taipunut lopettamaan ohjuskokeitaan. (Lähde: AFP)
Itävalta valmis vahvistamaan rajavalvontaansa armeijalla
Itävalta on valmis lähettämään armeijahenkilöstöä Italian rajalle rajavalvojien avuksi, sanoo maan puolustusministeri.
Mikäli Välimeren ylittävien ihmisten määrä ei vähene, Itävalta ottaa "hyvin pian" käyttöön rajatarkastukset ja lähettää sotilaita Italian rajalle, puolustusministeri Hans Peter Doskozil sanoi Krone-lehden haastattelussa eilen.
Lehden mukaan raja-alueelle on jo lähetetty neljä armeijan panssariajoneuvoa viikonlopun aikana.
Itävalta otti käyttöön rajatarkastuksen Unkarin rajalla vuonna 2015. (Lähde: AFP)