Finn Snaterse on tehnyt lasten harrastuksiin kuljettamisesta melkeinpä taidetta. Perheen kaikki kolme lasta käyvät sirkuskoulussa, ja harrastusmatkat taittuvat näyttävällä, sähköavusteisella kuormapyörällä. Se on koristeltu sirkuskoulun tarroilla ja komeilla valoilla, jotka loistavat niin renkaissa kuin kuljetuskopan ympärilläkin.
Snatersen lapset innostuivat sirkuksesta kavereiden perässä, ja ohjelmistoinsinööri-isäkin kävi jonkin aikaa vanhempi-lapsi-ryhmässä. Finn tunnustautuu suoranaiseksi sirkuskoulufaniksi.
– Arvostan suuresti sitä, miten he edistävät lasten fyysistä hyvinvointia ja leikkiä, hän kehuu.
Harrastuskuljetuksen neljänä iltana viikossa ottavat oman aikansa, mutta minkäänlaiseksi suoritukseksi Finn ei sitä laske. Matkan aika ehditään jutella, katsella maisemia ja vaikka ihmetellä ohi loikkivaa jänistä. Autossa nämä ilot jäisivät vähäisemmiksi.
– Ja saan nähdä, että heillä on hauskaa ja että he kehittyvät, Finn sanoo.
Itse hän osallistuu sirkuskouluun enää vanhempien viikoilla.
– Tuleepahan tehtyä kuperkeikkoja, hän nauraa.
No onko isä hyvä sirkustempuissa?
– Isä on hyvä ajamaan pyörällä sinne sirkukseen, Leeni, 7, vastaa.
Työasiat unohtuvat perusasioiden äärellä
Petri Hannula palasi nuoruutensa partioharrastuksen pariin lasten myötä.
– Olemme Veikan kanssa kokeilleet monia harrastuksia, ja partio sopii hänelle. Toinen meidän yhteinen harrastus on lumilautailu, ja nämä tukevat toisiaan, kun partiossa opitaan retkeilytaitoja, joita lumilautailussa tarvitaan, hän kuvaa.
Veikka, 11, osallistuu seikkailijaryhmä Hirvi-Öiden toimintaan, ja isä Petri on yksi ryhmän vetäjistä.
– Tämä on erittäin hyvää irrottautumista töistä ja tässä tulee itsekin palattua perusasioiden kuten nuotion teon äärelle, peliteknologia-asiantuntijana työskentelevä Petri kehuu.
Molempien mielestä yhteinen harrastaminen on mukavaa. Petri arvelee, että arkiviikkoina partion parissa kuuluu kuutisen tuntia, mutta minkäänlaisena työnä hän ei sitä pidä.
– On ollut mukava nähdä, miten partio on harrastuksena kehittynyt yhteiskunnan mukana ja muutoinkin niistä ajoista kun itse olin lapsena partiossa.
Veikan mielestä isä on varsin hyvä partion ohjaajana. Esimerkiksi ryhmän lipun tekeminen yhdessä oli mukavaa.
Olisiko kuitenkin jotain, missä isä voisi tulla vielä paremmaksi?
– No että ei käskisi niin paljon, Veikka tunnustaa.
Yhteiset esiintymiset tuntuvat erityisen hienoilta
Kun Rami Heinon työpäivä Lapin lennostossa päättyy, hän siirtyy usein ”iltavuoroon” eli lasten harrastusten pariin. Keskiviikkona hän haki Saran, 14, koulusta ja kuljetti pianotunnille musiikkiopistoon. Musiikin lisäksi Heinon lapset harrastavat tanssia.
– Välillä käyn odotellessa kaupassa, mutta tosi paljon istun itsekseni autossa ja katson Netflixiä. Se on iskän laatuaikaa, hän naurahtaa.
Kotona harrastukset yhdistävät toisella tavalla, sillä Rami esimerkiksi säestää pianolla lastensa viulunsoittoharjoituksia.
– Sellaisten klassisten kappaleiden harjoittelu virkistää omaakin soittoa ja tekee hyvää aivoille, hän kuvaa.
Kohokohtia ovat yhteiset esiintymiset.
– Tietysti sitä toivoo, että isä kelpaa tähän mahdollisimman pitkään, Rami miettii.
Sara antaa tunnustusta isänsä pianonsoittotaidoille, mutta arvelee, että hänen toista instrumenttiaan eli viulua isä tuskin osaa soittaa.
– No en ääntäkään! Rami vahvistaa ja sanoo kuitenkin oppineensa viulunsoitosta paljon lasten soittoharrastuksen myötä.
Sara kokee tärkeäksi isän kannustuksen ja sen, että isä usein seuraa soittotunteja.
– Ja sinä aina kysyt, miten tunti meni, tytär kiittää.
Kun isä moottoreista kiinnostui
Kun kisakausi on talvella kuumimmillaan, Raimo Tenhusen päivät jakautuvat kolmeen osaan.
– Kolmasosan päivästä olen töissä, kolmasosan täällä tallilla ja kolmasosan kotona.
Jarno, 15, kilpailee snowcrossissa eli moottorikelkkailussa ja harjoittelee lajia yläkoululaisten urheiluakatemiassa. Isä ja poika viettävät paljon aikaa yhdessä tallilla kelkkaa huoltaen ja korjaten – ja varsin usein myös vikaa ja ratkaisua etsien.
– Se on mukava hetki, jos on monta yötä kelkkaa laitettu ja sitten se saadaan toimimaan, Jarno kuvaa.
Raimolle viime vuosina tutuksi tullut mekaanikon rooli on tullut elämään täysin lapsen harrastuksen myötä. Ammatiltaan hän on lihanleikkaaja.
– Kyllä työkalut ovat aina pysyneet kädessä, mutta aika vähän tuli moottoreita rassailtua ennen tätä. Kyllä tämä väkisinkin on alkanut kiinnostaa, hän naurahtaa.
Lapsen kilpaurheilu vaatii Raimon mukaan vanhemmilta sekä aikaa että rahaa, mutta vastineena on Rovaniemen mahtava lajiyhteisö ja paljon yhteistä aikaa perheen kesken.
– Oikeastaan meillä on melkein kaikki harrastukset perheen yhteisiä, kelkkailu, kalastus ja metsästys, hän miettii.