Kolumni

Ymmärrys kasvaa, jos malttaa kuunnella

-

Muutin tänä kesänä työn perässä takaisin pohjoiseen. En tosin ollut kaukana aiemminkaan: Oulusta ajaa kotipitäjääni noin kahdessa tunnissa. Junatkin pysähtyvät kivenheiton päässä lapsuudenkodistani. Kemi, jossa kuljen töissä, on niin ikään tuttu kaupunki: täällä on kuljettu perheen kanssa kaupoilla ja asioilla, kavereiden kanssa sarjakuvapäivillä ja elokuvissa.

Tähänastisen aikuiselämäni muualla asuneena pystyn kuitenkin jossain määrin katsomaan asioita ulkopuolelta. Tilanne tekee minusta paluumuuttajan, ei vain paikallista. Eikä se ole välttämättä huono juttu. Journalistin täytyy nimittäin olla utelias. Ja se jos mikä lisää uteliaisuutta paikallisia ilmiöitä ja ihmisiä kohtaan, ettei oleta tietävänsä valmiiksi kaikkea.

Myös muille kuin paluumuuttajille uteliaisuus paikallisuutta kohtaan voi olla hyväksi. Esimerkiksi mökkeilijöiden, matkailijoiden ja muualta muuttavien elämät kietoutuvat lappilaiseen elämänmenoon, kullakin tavallaan. Osalle siteet ovat seitti: tarpeeksi voimakas tuuli muista ilmansuunnista puhaltaa siteen kivuttomasti poikki. Osalla side joustaa kuin koiran fleksi: Lappiin palataan, sitten lähdetään, tullaan taas puolimatkaan vastaan ja juostaan taas johonkin, milloin minkäkin kiinnostavan hajujäljen perässä. Joillakin side punoutuu lujaksi köydeksi, jota haluaa seurata löytääkseen kotiin. Syyt tähän ovat monet: yksi sai työn, toinen perusti perheen, kolmas tarvitsi turvaa ja sai sen pohjoisesta.

Monilla paikkakunnilla yhteisöllisyys on voimakasta: kaikki tietävät, miten asiat on aina hoidettu ja kuka kukin on. Ihmiset tietävät vaistomaisesti mistä sopii puhua, miten kylillä käyttäydytään, mitä tietä saa kulkea uimarannalle. On tapoja ja pelisääntöjä, joista osalla ei ole mitään tekemistä lain, tai edes oikean ja väärän kanssa. Silti ne saattavat luoda merkittävät reunaehdot olemiselle.

Nämä reunaehdot ovat toisinaan osa paikallisväriä, juuri sitä mitä kohtaan kannattaa olla utelias. Joskus ehdot ovat kuitenkin esteitä yhteisöllisyyden tiellä. Jos säännöt eivät jousta ja jokainen erilainen tapa on rike, josta joutuu ulkopuolelle, paine mukautua kasvaa. Laumaeläimenä ihminen yrittää sopeutua: jos näyn ja puhun eri tavalla tai muutun ehkä kokonaan näkymättömäksi, ehkä sitten saan olla täällä, edes näkymätön osa tätä yhteisöä? Ihminen alkaa tiputtaa paloja itsestään matkan varrelle.

Joillakin on enemmän valtaa olla se tyyppi, joka rivien välistä esittää uhkavaatimuksen: ”rakenna itsesi uusiksi minun ehdoillani, tai muuten.” Joskus kauniiksi muotoiltu ajatus kätkee alleen terän, jolla leikkaa kappaleen toisesta ja haavoittaa turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tuntua. Eikä sitä ole aina helppoa nähdä tai ymmärtää. Onneksi ymmärrys voi kasvaa, jos malttaa kuunnella. Kuuntelemalla ja empatiaa itsestään etsimällä tulee luoneeksi pieniä ja suuria yhteisöjä, joissa monenlaiset minuudet mahtuvat elämään rinnakkain.

Toivottavasti pohjoisiin yhteisöihin mahtuu tulevaisuudessa monenlaisia minuuksia ja yhteisöllisyyden tiukkoja reunaehtoja uskalletaan tarkastella. Toisten minuuksille tilan tekeminen ei tarkoita uhkaa omalle minuudelle: jos yhteisön tiukat raja-aidat joustavat, myös oma minuus mahtuu usein mukavammin yhteisön sisälle.