Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa pelastuslaitos on jatkanut puukirkon sammutustöitä läpi yön.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että moni palomies oli sammutustöissä aamuun asti. Aamukahdeksaan mennessä työt olivat edenneet jälkisammutusvaiheeseen, jolloin paikalle jäi enää yksi yksikkö.
Jo yöllä ennakoitiin, että kirkko tuhoutuu täysin palossa. Päivystävä palomestari arvioi tänään vahinkoja. Poliisi otti illalla kiinni nuorehkon suomalaismiehen paloon liittyen.
Ylivieskan vanhan puukirkon tuho aiheutti paikkakuntalaisissa tyrmistystä, kertoi Ylivieskan kirkkoherra Timo Määttä STT:lle yöllä.
Kirkon rauniot paloivat yhä, kun niiden lähettyvillä pidettiin yöllä pääsiäisyön messu. Usea osallistuja sanoi Määtän mukaan, että tapahtunutta on hyvin vaikea edes uskoa todeksi.
- Varsin moni halusi tulla messuun. Arviomme mukaan osallistujia saattoi olla 500, kirkkoherra kertoi.
Vuosisatoja vanhan arvokirkon tuho veti useat kirjaimellisesti sanattomiksi.
- Moni seurakuntalainen on vain käynyt halaamassa minua, 35 vuotta Ylivieskan seurakunnassa työssä ollut kirkkoherra luonnehti.
Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi ehti mukaan Ylivieskan messuun. Määtän mukaan Salmi muistutti kuulijoille, että on kirkon vanha perinne järjestää messu raunioilla, jos pyhättö on syystä tai toisesta tuhoutunut.
Määtän mukaan Salmi myös korosti, että järkyttävästä illasta huolimatta messun päällimmäinen viesti oli se, mitä pääsiäinen merkitsee.
- Piispan puheessa tuli kaikesta huolimatta esille se kristinuskon ydinsanoma. Elämä ja toivo jatkuu. Kristus on ylösnoussut.
Ylivieskan kirkon paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni 1980-luvulla syntyneen suomalaismiehen paloon liittyen. Mies on alustavissa kuulusteluissa myöntänyt sytyttäneensä palon.
Kalajoen rannalla sijainnut puukirkko oli rakennuttu vuonna 1786, mutta sitä oli muutettu myöhemmin. Kirkon kolmannessa kerroksessa sijaitsi kirkkomuseo.
Pohjois-Pohjanmaalla paloi sunnuntain vastaisena yönä myös toisen kirkon lähettyvillä, kun Raahen Pattijoen kirkon vieressä paloi piharakennus. Myös tämä palo vaikuttaa tahallaan sytytetyltä. Poliisi tutkii piharakennuksen paloa vahingontekona. Palo oli poliisin mukaan saanut ilmeisesti alkunsa piharakennuksen päädyssä olleista roska-astioista.
Palaneesta rakennuksesta on matkaa kirkkoon vain kymmeniä metrejä. Palo ei silti ollut pelastuslaitoksen mukaan vaarassa levitä Pattijoen kirkkoon.
Pohjois-Pohjanmaalla paloi sunnuntain vastaisena yönä piharakennus, joka sijaitsee Raahen Pattijoen kirkon lähellä. Päivystävän palomestarin mukaan palaneesta rakennuksesta on matkaa kirkkoon vain kymmeniä metrejä. Tuli ei pelastuslaitoksen mukaan kuitenkaan ollut vaarassa levitä Pattijoen kirkkoon.
Poliisi tutkii piharakennuksen paloa vahingontekona. Tuli oli poliisin mukaan saanut ilmeisesti alkunsa rakennuksen päädyssä olleista roska-astioista.
Piharakennus oli jo täysin liekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle aamuyhdeltä. Hälytyksen palosta teki ohikulkija, joka oli ollut pyöräilemässä ja huomasi tulen loimotusta kirkon pihamaalla.
Pohjois-Pohjanmaalla vajaan sadan kilometrin päässä Pattijoelta paloi lauantai-iltana Ylivieskan vanha puukirkko. Ylivieskan paloa epäillään tuhopoltoksi.