Ylivieskan pitkäaikainen kirkkoherra Timo Määttä oli jo valmistautumassa eläkkeelle, kun pääsiäislauantaina 2016 hätäinen puhelu muutti kaiken.
”Kirkko palaa!”
Hetken päästä Määttä oli seuraamassa, kuinka hänen rakas kotikirkkonsa tuhoutui täysin. Vielä edellisenä päivänä, pitkänäperjantaina, hän oli saarnannut siellä. Ajatuksissa pyöri vain: ”Eihän näin voi käydä meille?”
Nyt kolme vuotta myöhemmin Määttä kiteyttää tapauksen merkitystä näin:
– Kirkon alttaritaulun aiheena oli Kristus ristillä. Siksi aina kirkkoon tullessani sain yhdessä seurakunnan kanssa pysähtyä kirjaimellisesti Kristuksen ristin juureen.
Palossa menetettiin historiallisesti arvokas rakennus, mutta ennen kaikkea rakkaaksi tullut Kristuksen kohtaamisen paikka.
– Vaikka näkyvä kokoontumispaikka ristin juurella voi hetkessä tuhoutua, sanomaa rististä ei mikään mahti maailmassa voi tuhota. Olen kokenut Jumalan puhuttelevan tällä tapahtumalla itseäni ja koko seurakuntaa. Jumala salli tämän tapahtuvan. Se panee pienen ihmisen nöyräksi: kaikki on Jumalan varassa.
Timo Määttä jäi seurakuntansa tueksi ja uuden alun rakentajaksi vielä kahdeksi vuodeksi.
Eikä hänen ole tarvinnut olla tuossa työssä yksin. Palo synnytti seurakunnassa talkooliikkeen, ”Kirkkotalakoot”. Sen avulla vapaaehtoisia varoja uuden kirkon rakentamiseen on kertynyt jo 670 000 euroa.
– Se kertoo seurakuntalaisten rakkaudesta kirkkoaan kohtaan. Palo on jättänyt pysyvän jäljen heidän sydämiinsä, Määttä toteaa.
Kirkon penkissä istuu kolmivuotias tyttö heilutellen varovasti jalkojaan. Vieressä turvallinen pappa laulaa virttä isolla äänellään.
Se on Marketta Känsälän ensimmäinen henkilökohtainen muisto kotikirkostaan Ylivieskassa. Kirkkoon liittyvät myös monet elämän käännekohdat: koululaisten kevätvirret, ripille pääsy, omat ja omien tyttärien häät, mutta myös monien omaisten ja sukulaisten siunaustilaisuudet.
Kiirastorstaina ennen paloa hän oli kuoronsa kanssa laulamassa kirkossa ennen kuin se verhottiin mustiin pääsiäistä odottamaan.
– Kun näin kirkon palavan, se oli kuin pahaa unta. Ensimmäinen tunne oli järkytys ja tuska. Pian selvisi, että palo oli nuoren ihmisen tekemä tuhopoltto. Silloin nousi vain huokaus ylöspäin, että läheisillä olisi voimaa ottaa tuo raskas tieto vastaan, Känsälä muistelee.
