Yleisö jo­not­taa pre­si­dent­ti Koi­vis­ton siu­naus­ti­lai­suu­teen Se­naa­tin­to­ril­la

Helsingissä Tuomiokirkon edustalle kerääntyy parhaillaan ihmisiä, jotka jonottavat pääsyä presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuuteen. Suuri osa kirkosta on varattu kutsuvieraille, mutta sisään pääsee ilman kutsua myös muutamia satoja ihmisiä.

Puoli yhdentoista aikaan aamulla jonossa oli arviolta runsaat 50 henkeä.

–  Hienoa, että pääsimme jonoon. Ajattelimme, että olemme jo myöhässä, sanoi jonon alkupäässä odottava Sinikka Haaksiluoto.

Hän saapui paikalle Vantaalta kahden tyttärensä kanssa. Senaatintorille he ehtivät ennen aamukymmentä.

–  Olen presidenttifani ja Koivisto-fani. Olen lukenut juuri kylmän sodan ajasta ja sen päättymisestä. Olen tajunnut, kuinka iso rooli hänellä on ollut siinä, millä tavalla hän hoiti Suomen pikkuhiljaa idästä länteen, Haaksiluoto sanoo.

Haaksiluoto sanoo arvostavansa presidentti Koivistoa, joka piti matalaa profiilia ja jolla oli jollain tapaa "fundeeraava" luonne.

–  Se sopisi vaikka (Donald) Trumpillekin ohjeeksi hyvin.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä