Helsingin käräjäoikeus vangitsi maanantaina indonesialaismiehen epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, kertoo Yle. Mies vangittiin poissaolevana.
Epäilty rikos on tapahtunut elokuussa 2021 Eurajoella Satakunnassa. Ylen tietojen mukaan tapaus liittyy Olkiluodon ydinvoimalaan. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Pekka Karkkola keskusrikospoliisista ei vahvistanut Ylen tietoa. Hän ei myöskään kertonut tarkemmin, mistä rikosepäilyssä on kyse.
Hänen mukaansa tutkinta on ollut käynnissä viime vuoden loppupuolelta. STT ei tiistaina tavoittanut Karkkolaa kommentoimaan tutkintaa.
Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta on kyse esimerkiksi silloin, kun hankkii oikeudettomasti tietoja, jotka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi. Se on maanpetosrikos, josta voidaan tuomita enintään neljän vuoden vankeusrangaistukseen.