Wilma Murto hyppäsi Eu­roo­pan mes­ta­rik­si! Paransi Suomen en­nä­tys­tä kolme kertaa

Wilma Murto tuuletti myöhään keskiviikkoiltana Euroopan mestaruutta.
Wilma Murto tuuletti myöhään keskiviikkoiltana Euroopan mestaruutta.
Kuva: EPA

Wilma Murto avasi Suomen mitalitilin historiallisella tavalla seiväshypyn mestaruudella Münchenin EM-kilpailuissa ja palautti Suomen ulkoratojen EM-kilpailuissa mitalimaiden joukkoon ensi kertaa kuuteen vuoteen. Murto paransi kolmesti Suomen ennätystä!

Murto ylitti Münchenin EM-finaalissa 465 ensimmäisellä yrituksellään, joka varmisti vähintään pronssimitalin.

Sen jälkeen Murto pudotti kerran 470:stä, siirsi kaksi yritystä Suomen ennätykseen 475:een ja ylitti sen ilmavasti.

Tämän jälkeen Murto paransi SE:tä toistamiseen ylittämällä ensimmäisellä yrityksellään 480 ja kolmannen kerran ylittämällä ensimmäisellä yrityksellään 485!

Omissa nimissä ollutta Suomen ennätystä Murto kohensi finaalissa 13 senttiä. Hänen voittotuloksensa sivuaa myös EM-kisaennätystä.

Suomen edellinen mitali ulkoratojen EM-kilpailuista on keihäänheittäjä Antti Ruuskasen pronssi Amsterdamin EM-kilpailuista vuonna 2016. Edellisen Euroopan mestaruuden voitti Ruuskasen Zürichissä vuonna 2014.

Seiväshypyssä Suomen edellinen Euroopan mestaruus on Pentti Nikulan mestaruus vuoden 1962 Belgradin EM-kilpailuista.

Murrolle EM-mitali oli mainio palkinto myös viime talven ongelmien jälkeen. Tokion olympiakesän hyvien hyppyjen jälkeen Murto loukkasi jalkansa hallikaudella ja sen kuntouttaminen söi tuntuvasti harjoittelua.

Kuluvan kesän mittaan Murto pääsi kuitenkin kuntoon ja oli Eugenen MM-kilpailuissa jo kuudes.

Murto on 24-vuotiaana jo varsin kokenut arvokilpailuiden kävijä. Juniorivuosinaan hän saavutti pronssimitalit alle 20-vuotiaiden MM- ja EM-kilpailuissa. Sittemmin kansainvälisistä arvokilpailuista on tullut pistesijoja: kuudes sija EM-hallissa, viides sija Tokion olympiakisoissa ja kuudes sija Eugenen MM-kilpailuissa,.

Jarno Koivusen valmentaman urheilijan nimissä on myös alle 20-vuotiaiden ME 471.

Elina Lampela sijoittui 11:nneksi ensimmäisessä arvokilpailufinaalissaan. Hän pudotti avauskorkeuden 425, mutta selvitti sen toisella yrityksellään. Murto aloitti varmasti korkeudesta 440.

Lampela pudotti kahdesti 440 ja joutui nopeaan tahtiin viimeiseen yritykseensä mutta pääsi yli rima väpättäen.

Hänelle jo pelkkä finaaliin pääseminen oli hyvä saavutus, koska Tokion olympialaisissa ja Eugenen MM-kilpailuissa kohtalona oli karsiutuminen. Tokiossa hän ei saanut tulosta, ja Eugenen karsinnassa ylittyi vain avauskorkeus 420.

Münchenin EM-finaalissa 455 osoittautui liian vaikeaksi, mutta sen ylittäminen olisi vaatinut suomalaiselta ennätyksen. Lampelan ennätys on 453 ja kauden paras 450.

Kauden parhaansa hän hyppäsi kesäkuussa Espoossa ja uudestaan elokuussa Joensuussa, jossa järjestetyissä Kalevan kisoissa Lampela otti SM-kultaa Murron nenän edestä.

Arvokilpailuissa 24-vuotias Murto on ikätoveriinsa Lampelaan verrattuna "vanha tekijä". Hän hyppäsi EM-finaalissa jo kuusi vuotta sitten ja oli seitsemäs. Tokion olympialaisten ja Eugenen MM-kilpailujen parempien sijojen jälkeen kultainen huipennus odotti Münchenin pimenneessä mutta lämpimässä keskiviikkoillassa.

EM-kilpailut, 3. päivän loppukilpailut:

Naiset:

400 m: 1) Femke Bol Hollanti 49,44, 2) Natalia Kaczmarek Puola 49,94, 3) Anna Kielbasinska Puola 50,29, 4) Victoria Ohuruogu Britannia 50,51, 5) Rhasidat Adeleke Irlanti 50,53, 6) Lieke Klaver Hollanti 50,56, 7) Cynthia Bolingo Belgia 50,94, 8) Iga Baumgart-Witan Puola 51,28.

Seiväs: 1) Wilma Murto Suomi 485 (SE, kisaennätys), 2) Aikaterini Stefanidi Kreikka 475, 3) Tina Sutej Slovenia 475, 4) Caroline Bonde Holm Tanska ja Angelica Moser Sveitsi 455, 6) Marie-Julie Bonin Ranska 455, 7) Roberta Bruni Italia ja Molly Caudery Britannia 455, ...11) Elina Lampela Suomi 440.

Moukari: 1) Bianca Florentina Ghelber Romania 72,72, 2) Ewa Rozanska Puola 72,12, 3) Sara Fantini Italia 71,51, 4) Hanna Skydan Azerbaidzhan 70,88, 5) Silja Kosonen Suomi 69,45, 6) Jirina Klymets Ukraina 69,18, 7) Reke Gyuartz Unkari 69,02, 8) Krista Tervo Suomi 67,85.

7-ottelu, kärjen tilanne 4 lajin jälkeen: 1) Nafissatou Thiam Belgia 4 063 pistettä, 2) Noor Vidts Belgia 3 849, 3) Anouk Vetter Hollanti 3 824, 4) Adrianna Sulek Puola 3 815, 5) Annik Kälin Sveitsi 3 725, 6) Carolin Schäfer Saksa 3 707, 7) Sophie Weissenberg Saksa 3 706, 8) Saga Vanninen Suomi 3 670.

7-ottelun 100 m aj: 1) Kälin 13,23, 2) Vidts 13,29, 3) Thiam 13,34, 4) Anouk Vetter Hollanti 13,37, 5) Schäfer 13,39, 6) Cambours 13,52, ...12) Vanninen 13,74.

7-ottelun korkeus: 1) Thiam 198 (kisaennätys), 2) Sulek 189, 3) Bianca Salming Ruotsi 186, 4) Vidts 183, 5) Weissenberg 180, 6) Dokter 180, ...17) Vanninen 174.

7-ottelun kuula: 1) Vetter 15,68, 2) Vanninen 15,08 (oma ennätys, 3) Thiam 14,95, 4) Ivona Dadic Itävalta 14,31, 5) Salming 14,26, 6) Sulek 14,18.

7-ottelun 200 m: 1) Vetter 24,00, 2) Kälin 24,14, 3) Vidts 24,14, 4) Schäfer 24,16, 5) Weissenberg 24,16, 6) Maria Vicente Espanja 24,18, ...16) Vanninen 25,01.

Miehet:

400 m: 1) Matthew Hudson-Smith Britannia 44,53, 2) Rickey Petrucciani Sveitsi 45,03, 3) Alex Haydock-Wilson Britannia 45,17, 4) Liemarvin Bonevacia Hollanti 45,17, 5) Dylan Borlee Belgia 45,39, 6) Karol Zalewski Puola 45,62, 7) Lionel Spitz Sveitsi 45,66, 8) Thomas Jordier Ranska 45,67.

110 m aj: 1) Asier Martinez Espanja 13,14, 2) Pascal Martinot-Lagarde Ranska 13,14, 3) Just Kwaou-Mathey Ranska 13,33, 4) Jason Joseph Sveitsi 13,35, 5) Finley Gaio Sveitsi 13,50, 6) Andrew Pozzi Britannia 13,66, 7) Enrique Lloris Espanja 14,81, 8) Sasha Zhoya Ranska 16,51.

3-loikka: Gull: Pedro Pichardo Portugali 17,50, 2) Andrea Dallavalle Italia 17,04, 3) Jean-Marc Pontvianne Ranska 16,94, 4) Tobia Bocchi Italia 16,79, 5) Marcus Ruiz Espanja 16,78, 6) Ben Williams Britannia 16,66, 7) Enzo Hodebar Ranska 16,62, 8) Tiago Pereira Portugali 16,60.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä